Uusi Juhla Mokka -rasia vie tumman ja vaalean kahvin makumaisemiin

Järjestyksessään viidennen Juhla Mokka -kahvirasian on suunnitellut kuvittaja Lotta Nieminen. Keräilykohteeksi muodostunutta rasiaa valmistetaan rajoitettu erä ja se löytyy vähittäiskauppojen hyllyiltä syyskuun alusta lähtien. Rasia kätkee sisälleen 500 gramman paketin perinteistä Juhla Mokkaa sekä kahvimitan. Kansainvälisestikin tunnettu Nieminen on suunnitellut rasian, joka symboloi vaihteluja tumman ja vaalean kahvin makumaailmoissa. Kuvittaja leikittelee ajatuksella, että kahvi maistuu erilaiselta maalla ja kaupungissa. Niemisen lapsuudessa vaalea- ja tummapaahtoisille kahveille oli omat paikkansa. Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut Nieminen asuu nykyään New Yorkissa ja toimii täysipäiväisenä freelancerina kuvittajana ja graafisena suunnittelijana. Hänelle ominaiset vahvat värit, graafiset muodot sekä pienet yksityiskohdat näkyvät myös uuden Juhla Mokka -rasian kuvituksessa.

Maistuuko kahvi paremmalta maalla vai kaupungissa? Vastaa kyselyyn Juhla Mokan nettisivuilla ja voit voittaa rasiaan sopivat kahvikupit!

Kädentaitajistaan tunnettu Juhla Mokka julkaisi kahvirasian ensimmäisen kerran vuonna 2008 Klaus Haapaniemen kuvittamana. Haapaniemen jälkeen rasian on kuvittanut vuonna 2009 Sanna Annukka, vuonna 2010 Sanna Mander, vuonna 2011 Pietari Posti ja vuonna 2012 Lotta Nieminen. Juhla Mokka -kahvirasia ilmestyy seuraavan kerran vuonna 2013.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top