Juhla Mokka kääriytyy jouluneuleeseen – Kahvi ja pehmeät paketit taikovat joulun tunnelman

6.11.2020

Kahvi ja pehmeät neuleet ovat tärkeä osa joulun aikaa. Joulun tunnelma syntyy puuhastelusta ja käsillä tekemisestä. ”Siksi puimme Juhla Mokka -kahvin tänä vuonna joulun hengessä neulekuvioiseen kääreeseen ja rakensimme suomalaisten rakastaman tekijöiden kahvin koko kampanjan neuleteeman ympärille”, Pauligin Juhla Mokka -brändistä vastaava Laura Ilonen sanoo.  

Ilonen itse kertoo olevansa aito joulupuuhastelija ja rakastavansa askartelua ja näpertelyä, vaikkei pidäkään itseään taitavana neulojana. Taitojaan hän aikoo tänä syksynä hioa neulomalla itselleen Juhla Mokka -joulusukat – kunhan saa apua kantapään tekemisessä. Tekijyys on tärkeä osa Juhla Mokkaa. Siksi Ilonen kannustaa myös kokemattomia neulojia tarttumaan haasteeseen ja löytämään uuden harrastuksen. 

Laura Ilonen jos kuka tuntee Juhla Mokka -kahvin historian ja nykybrändin hienoudet. Kysyimme häneltä Juhla Mokkaan liittyviä jouluisia kysymyksiä ja sukelsimme joulutunnelmiin täyteläisen maun ja höyryävän kultakupillisen siivittämänä. 

Mikä asia tulee ensimmäisenä mieleesi Juhla Mokka -kahvista? 

”90 vuotta pitkät perinteet ja suomalaisuus ovat asioita, jotka yhdistän Juhla Mokkaan. Juhla Mokka on ollut suomalaisten rakastama ja arvostama kahvi jo lähes sata vuotta. Lisäksi tietenkin ainutlaatuinen hieno ja täyteläinen maku, kultakuppi sekä punainen väri.” 

Kuvaile Juhla Mokan brändiä tänä päivänä? Miten se on muuttunut? Mitä se viestii ihmisille? 

”Juhla Mokka -brändi elää ajassa ja ihmisten arjessa ja juhlassa joka päivä. Pitkään historiaan on mahtunut monenlaisia vaiheita, mutta Juhla Mokka -brändi on aina ollut tae laadusta sekä tinkimättömästä ammattitaidosta sen takana. Viime vuosina Juhla Mokka on alkanut puhua yhä enemmän tekijyydestä asenteena. Toki aina mukana kulkenut tunteella sekä taidolla tekeminen elää edelleen vahvana brändin ytimessä. Juhla Mokka on tekijöiden kahvi, joka auttaa ihmisiä inspiroitumaan ja onnistumaan.” 

Mikä Juhla Mokan brändissä sinua itseäsi inspiroi? 

”Minua inspiroi se vahva tunneside, joka suomalaisilla on rakastamaansa brändiin ja tietysti kahviin. Upea historia kädentaitajineen sekä brändin nykyinen ’tekijöiden kahvi -sanoma’ luovat mahtavan monipuolisen maailman ja mahdollisuuksia vaikka mihin. On hienoa olla yksi osa tätä upeaa tarinaa.” 

Mistä idea Juhla Mokka -joulukonseptiin sai alkunsa? Mikä siinä oli inspiraationlähteenä ja tavoitteena? 

”Idea sai alkunsa viime keväänä siitä ajatuksesta, että joulu ei tule itsestään vaan se tehdään. Joulun tunnelmahan tulee mielestäni osittain kaikesta siitä puuhastelusta ja tekemisestä, mikä tapahtuu jo ennen joulua. Tekijät ja puuhastelijat nauttivat joulun rakentamisesta, kaikissa meissä asuu pieni joulupukin apulainen.”  

”Neulemaailmalla, ihmisten ilahduttamisella ja itsetehdyillä lahjoilla oli myös tärkeä rooli. Tänä vuonna halusimme joulun hengessä pukea jouluisen Juhla Mokka -pakkauksen neulekuvioiseen kääreeseen ja rakentaa koko kampanjan pehmeän neuleteeman ympärille. Ovathan itse neulotut sukat tai muut pehmeät paketit rakastettuja klassikkolahjoja, jotka löytyvät monen jouluiselta toivelistalta. Novita oli luonnollinen kumppani käsityöteemaan, jaamme molemmat innostuksen tekemiseen ja jouluun.” 

Miksi Juhla Mokka sopii jouluun? 

”Juhla Mokka on myös jouluntekijöiden kahvi, kahvilla on tärkeä rooli jouluvalmisteluissa ja itse joulussa. Samalla Juhla Mokka -kahvi on yksi joulun varma lahjavalinta, valmiissa lahjapaketissa.”  

Millaisia reaktioita toivot Juhla Mokka -sukkien herättävän suomalaisissa? 

”Ilahduttavan toki! Toivon, että neulojat innostuvat kokeilemaan sukkia joko itselleen tai lahjaksi läheisille kahvinystäville. Koska tekijyys on tärkeä osa Juhla Mokkaa, toivon erityisesti, että kokemattomatkin neulojat tarttuisivat haasteeseen ja löytävät vaikka uuden harrastuksen.” 

Miksi kahvi ja neulominen sopivat niin hyvin yhteen?

”Neulominen ja kahvi yhdistyvät pienissä omissa hetkissä kiireisen arjen keskellä. Siksi ne ovat monelle neulojalle täydellinen pari. Sekä kahvi että neulominen – tai muu rakas tekeminen – tarjoavat mukavan pysähtymisen hetken arjessa.”

Suomalaiset ja Juhla Mokka – kerro miksi ne sopivat niin hyvin yhteen.  

”Suomalaiset ovat tekijäkansaa ja kahvinjuonnin maailmanmestareita. Suomi on myös ainoa maa, jossa maailman mittapuussa melko harvinainen vaaleapaahtoinen kahvi on perinteisesti suosituinta.  Puhdas vesi ja laadukkaat kahvipavut ovat ehdoton edellytys hyvälle vaaleapaahtoiselle kahville ja näitä meillä onkin täällä Pohjolassa tarjolla.” 

Tärkein Juhla Mokka -kahviin liittyvä jouluinen muistosi? 

”Lapsuudenkodissani juodaan aina Juhla Mokkaa. Joulukahveille kuuluu ehdottomasti vaaleapaahtoinen Juhla Mokka sekä äidin tekemä maailman paras, pehmeä piimäkakku. Jo näiden asioiden ajatteleminen saa minut joulutuulelle.” 

Lue myös Paulig Barista Instituutin kouluttajan Jori Korhosen ajatuksia joulukahvitrendeistä.

 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top