Kahvintuoksua veturissa

Kävin viemässä vaihtelua ja virkistystä Valtion Rautateiden taukotiloihin perjantaina 17. kesäkuuta. Taukohuone oli iso ja siellä kävi koko ajan suhina, etenkin kahvikoneen äärellä. Tiesin, että mukana tuomani Mundo-kahvin menekki olisi taattu. Idea pyytää Pauligilta Paulan vierailua VR:lle oli tullut eräänä päivänä, kun konduktööri Sirkka Sandelin oli kuljettanut Juhla Mokka -kahvilaatikoita taukohuoneeseen. ”Siinä katselin sitä tavaran määrää ja ajattelin, että meillä jos missä juodaan kahvia! Juhla Mokka -kahvia menee vähintään 27 paketillista viikossa”, Sirkka kertoi. ”Ajattelin, että kun konnareiden ja muun henkilökunnan elämä on täällä niin hektistä, niin pieni piristys toisi mukavaa vaihtelua arkeen. Ja siitä se ajatus sitten lähti”, Sirkka naurahtaa. Lähi- ja kaukojunat kulkevat lähestulkoon vuorokauden jokaisena tuntina. Näin ollen myös konduktöörit työskentelevät yötä päivää, ja parhaimmillaan työvuoroissa tuntiviisari pyörähtää kellotaulun ympäri. Vaikka taukotuvassa rentoutuva väki yleensä nauttiikin Juhla Mokka -kahvia, niin Paulig Mundo -kahvi tuntuu vievän kielen mennessään ja kehuja satelee. Maukas kahvi irrottaa kielen kannat ja moni intoutuukin kertomaan vauhdikkaita matkatarinoita tauon lomassa. Yksi esittelee mukanaan tuomiaan vanhoja Paula-kahvirasioita, toinen kertoo hurjia juttuja junareissuilta ja joku jopa muistelee sitä yhtä kahvilaa radan varrella, paikkaa, missä on Suomen karmeimmat kahvit. Siellä piti kuulemma käydä juomassa kahvit ihan vaan, että pääsi toteamaan ”Kyllä. Pahaa se on.”. Tänä perjantaina ei onneksi tarvinnut nyrpistellä nenäänsä, kun tarjolla oli hyvää kahvia. Itselleni jäi oikein hyvä fiilis päivästä ja tuntui mukavalta, että tällaisella pienellä päiväkahvihetkellä saimme piristettyä monille työntäyteistä viikonloppua edeltävää perjantaita. Kiitos VR:n poppoo, nähdään taas hyvän kahvin merkeissä!

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top