Tyylistä asuksi: Paulan uutta tyyliä katsastamassa

En ole jännittänyt näin sitten ensiesiintymiseni kesäkuussa 2013. Tällä kertaa arvioivat katseet eivät kuitenkaan kohdistu minuun. Edessä on sovitus, jossa näen vaatesuunnittelukisan voittaja-asun päälläni ensimmäistä kertaa. Sovituksessa paljastuu, kuinka kokonaisuus käytännössä toimii.

Samalla saan ensimmäiset kuvat uudesta tyylistä Pauligin sivuille ja Instagramiin. Tilaisuus on merkittävä sekä tyylin takana olevalle työparille, suunnittelija Elina Laitiselle ja bloggari Laura Pollarille, että minulle. Puvusta tulee yksi työvaatteistani, joten saan kokea ihmisten reaktiot aidoimmillaan.
 
Totuuden hetki
 
Flora-asu on näyttävä kokonaisuus, joka koostuu useista eri elementeistä. Tänään sovitamme punakuosista paitamekkoa, vajaamittaisia, sinisiä printtihousuja sekä päähuivia. Laura ja Elina asettelevat asukokonaisuuden ylleni, laittavat hiukseni ja valitsevat asun kengiksi valkoiset tennarit. Koska sovitettavat vaatekappaleet on tehty tarkasti mittojeni mukaan, ne istuvat todella hyvin. 
 
Kun astun ulos sovituskopista, suunnittelijoiden ja muiden tyyliä katsastamaan saapuneiden reaktiot ovat ihastelevia. Näytän kuulemma raikkaalta ja kauniilta. Heidän mielestänsä asu sopii minulle erinomaisesti. Itse tunnustelen vielä.
 
Naisellinen paitamekko tuntuu omalta
 
Päätämme kokeilla seuraavaksi paitamekkoa yhdessä mustien sukkahousujen ja matalapohjaisten kävelykenkien kanssa. Luottomeikkaaja-kampaajani Erika muuntaa hieman kampaustani ja sitaisee hiukseni muhkealle nutturalle. Heti tuntuu paremmalta!
 
Paitamekko tuntuu Paulan uusista vaatteista heti kaikkein omimmalta. Pidän sen vyötäröä korostavasta, naisellista mallista. Se myös tuntuu mukavalta ylläni. 
 
Onko Paulaa ilman kansallispukua?
 
Tiesin jo Paulaksi hakiessani, että Paulan asu saa uuden ilmeen pestini aikana.  Vaikka odotan uutta tyyliä innolla, uudistus on myös jännittää. Mieleeni on myös noussut paljon kysymyksiä. 
 
Eniten minua on mietityttänyt se, miten yleisö ottaa asun vastaan ja miten Paulan tunnistaa ilman kansallispukua. Entä kuinka löydän uudesta asusta tutun ”paulamaisuuden”?
 
Kun aloitin Paulana, en koskaan ollut käyttänyt kansallispukua. Sääksmäen puku tuntui kuitenkin hyvältä heti ensimmäisessä sovituksessa. Se on rento ja mukava päällä. Kansallispuvun toinen etu on se, että se päällä tietää olevansa asianmukaisesti ja arvokkaasti pukeutunut. Oli tilaisuus mikä tahansa. 
 
Reilun puolentoista vuoden aikana puvusta on tullut rakas työvaate ja eräänlainen rooliasu, jossa tunnen itseni Pauligin Paulaksi. 
 
 
Rohkeasti kohti uutta
 
Uuden tyylin ehdoton etu on sen mukanaan tuoma vaihtelu. Voin muuntaa asua sään ja vuodenajan sekä tilaisuuden luonteen ja yleisön mukaan. Tietenkin tilaisuuden järjestäjällä on myös mahdollisuus valita, haluaako paikalle uuden vai perinteisemmän Paulan. Kansallispuku on jatkossakin valintani juhlaviin ja perinteisiin tilaisuuksiin.
 
Kesäkuussa julkisuuteen astuu uusi Paula, joka kantaa alusta asti Paulan eri tyylejä. Uusi Flora-tyyli Sääksmäen puvun rinnalla antaa uudelle Paulalle mahdollisuuden tavoittaa nuoremmatkin sukupolvet hyvän kahvin sanomallaan.
 
 
Terkuin, 
 
uudistunut Paula
Noora