Mielenrauhaa jouluna Paulan kanelipäiväunen avulla

Joulukuu saapui viimein ja muutaman viikon kuluttua päästäänkin kuorruttamaan kinkkua ja koristelemaan kuusta. Luntakin saatiin jo tuvan täydeltä, joten valkoinen joulu on taattu. Vaikka joillain joulun odotus kutittelee jo vatsan pohjalla, monia se myös kauhistuttaa. Monet ovat unohtaneet, että joulu on perheen kanssa olemista, eikä kaiken kuuluisi pyöriä lahjojen ympärillä.


Useat meistä stressaavat joululahjoista ja etenkin silloin, jos niiden hankinta jää viime tinkaan. Onkin siis syytä, näinä kiireisinä hetkinä ennen joulua, muistaa myös rauhoittua ja rentoutua kaiken hälinän keskellä.
Jos hengähdyksen ja rentoutumisen jalo taito on päässyt unohtumaan, alta löytyy yksi oikein oiva ehdotus, joka varmasti toimii. Kokeile jo heti tänään!

1. Varmista mielenrauha sulkemalla puhelin, televisio ja muut mahdolliset häiriötekijät
2. Ota lokoisa asento sohvalla tai nojatuolissa
3. Kääriydy lämpimän viltin sisään
4. Unohda stressi ja kiire
5. Maistele nautinnollista kahvijuomaa vaikkapa joululeivonnaisen kera

 

Ohjeet Paulan jouluisen kanelipäiväunen valmistukseen:

• Paulig Parisien -kahvijuomaa
• kuohukermaa
• kanelia
• muskottia
• sokeria

Pinnalle ja koristeeksi:
• vanilliinikermavaahtoa
• kanelia

Suodata kahvijuoma Paulig Parisien -kahvista. Mittaa 7g kahvia yhtä 1,25dl kupillista kohden. Sekoita kermaan kanelia ja muskottia sekä hienoa sokeria (kahvikupillista kohti ¼ dl kermaa, ¼ tl kanelia, ripaus muskottia ja 1 tl sokeria). Yhdistä maustettu kerma kahvijuomaan ja pidä juoma lämpimänä. Lusikoi juoman pinnalle sokerilla ja vanilliinisokerilla maustettua kermavaahtoa ja ripauta koristeeksi kanelia. Juo nautiskellen ja vaikkapa piparkakun kanssa!

 

Ystävällisin kahviterveisin

Ulla

Pauligin 17. Paula

Tags 
resepti
Blogimerkintä
pipari
Joulu
Paulig Parisien
kaneli
joulukuu
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten kohdentamiseen. Käyttämällä verkkopalvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja ›