Kuinka juon kahvini?

Tätä minulta kysytään päivittäin, samoin myös sitä, että juonko kahvia lainkaan. Tietysti juon! :D Vaikkakin voin tunnustaa, etten ennen Pauligille tuloa ollut mikään kovin kummoinen kahvikissa. Tämän työn myötä olen kuitenkin alkanut arvostamaan kahvia, ja erityisesti hyvää kahvia, ihan eri tavalla. Nykyään kahvia meneekin keskiverto suomalaisen kulutuksen verran eli 4-5 kupillista päivässä. Toimistopäivinä saattaa mennä kuppi jos toinen enemmänkin, kun henkilökunnan kahvilassa on niin laaja valikoima tuoretta kahvia tarjolla. Tämän työn myötä minulle on kehittynyt oikein sellainen kahvihammas, jota alkaa kolottaa aina, kun on tarve saada virkistävä kupillinen kahvia. Kuppiin useimmiten lorahtaa maitoa valkaisemaan mustaa kahvia, mutta onpa päiviä, jolloin juon kahvini ihan mustanakin. Tämä riippuu myös paljon kahvista, esimerkiksi Paulig Mexico alkuperämaakahvi pressopannulla tehtynä on täydellinen makunautinto sellaisenaan, ilman lisukkeita. Sokeri ei eksy kuppiini oikeastaan koskaan ellei kyse sitten ole maustetusta kahvijuomasta tai jäälattesta. Minulle kahvi maistuu kaikkein parhaimmalta, kun sen saa nauttia hitaasti ja laiskotellen aamulla esimerkiksi päivän uutisvirtaa lukien. Mukillakaan ei ole niin väliä, kunhan on hyvää ja tuoretta kahvia! Nyt on sinun vuorosi! Minulta niin usein sitä kysytään, että kuinka juon kahvini, niin vaihtelun vuoksi heitänkin pallon sinulle: Kuinka sinä juot kahvisi? Entä missä se kahvi maistuu kaikkein parhaimmalta? Mikä on sinun lempikahvisi? Ystävällisin kahviterveisin Ulla Pauligin 17. Paula

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top