Kahvihetki on vankkumaton osa suomalaisuutta

10.8.2011

Juhla Mokka -kahvin verkkosivuilla järjestetty Mieleenpainuvin kahvihetki-kilpailu tuotti maailman innokkaimmalta kahvikansalta yli 10 000 erilaista kahvimuistoa. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin 20 palkintosettiä, johon kuului kaksi Pietari Postin kuvittamaa kahvimukia. Voittajiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Onnea palkintojen saajille, ja kiitokset kaikille kahvihetkestään kirjoittaneille! Poimimme vastausten suuresta joukosta muutamia tarinoita. Kahvimuistoja on varmasti yhtä monta erilaista kuin kertojiakin, mutta paljon yhteisiä piirteitäkin niistä saattoi löytää. Lapsuusmuistoissa jännittävä kahvin maku Kahvi on näytellyt tärkeää osaa ihmisten elämässä, niin pienissä kuin suurissa käännekohdissa. Valtavan tarinajoukon keskeltä nousi esille kolme teemaa, joihin suomalaisten parhaat ja ikimuistoisimmat kahvihetket ovat vahvasti sidoksissa: luonto, lapsuus ja rakkaat ihmiset. Lapsena ensimmäiset kahvikupilliset nautittiin mummolassa tai tädillä, piilossa äidin katseilta. Aikuisten maailmaan liitetty kahvi sai nuoren juojansa hetkellisesti tuntemaan itsensä huomattavasti ikävuosiaan vanhemmaksi. Uutta makuelämystä tasoitettiin usein juomalla kahvi huulien välissä pidetyn sokeripalan lävitse tai muussaamalla sekaan pullaa. ”Pikku tyttönä sain juoda kahvia aikuisten seurassa, puoli kupillista maidolla ja sokerilla. Paras kahvihetki oli silloin kun sai tehdä toppelia. Kahvin joukkoon laitettiin pieniä pullapaloja. Nam!" "Olin alle kouluikäisenä parhaan lapsuudenystäväni luona kylässä. Päätimme keittää kahvia, koska se oli niin jännittävää ja aikuismaista. Voimakkaaseen makuun tottumattomana kahvi meni alas vain runsaalla määrällä sokeria ja maitoa, mutta tunsimme olomme niin kypsiksi!" "Mieleenpainuvin kahvihetkeni tulee yli 40 vuoden takaa, olin pikkutyttönä pukeutunut isonsiskoni kanssa täti Moonikaksi eli roolivaatteisiin, äitini vanhoihin 50-luvun alushameisiin ja prinsessankruunuihin, jotka itse olimme askarrelleet. Mummu oli meitä vahtimassa ja hän oli keittänyt kahvia, kattanut pöytään pienet posliiniset kultareunaiset kahvikupit ja niin me täti Moonikat ja mummu istuimme nauttimaan kahvista. Mummu kaatoi höyryävän kuumaa kahvia tassille, otti sokeripalan huulten väliin ja ryysti asiaankuuluvalla hartaudella sanoen: "Jos ne rikkaat tietäisi miten hyvin meillä köyhillä on, nekin haluaisi olla köyhiä."" Keväthanget tai laiturinnokka Suomalaisilla on vahva side luontoon, ja monelle myös luonnonhelmassa vietetyt kahvihetket ovat juuri ne ikimuistoisimmat. Talvella käydään pilkillä, vaelletaan tuntureilla, hiihdetään kirkkailla hangilla, ja tietysti, retken kohokohtana keitetään nuotiolla pannukahvit. Kesällä kahvit juodaan terassilla, mökillä tai laiturin nokassa, kaukana kaikesta kiireestä, seurana lintujen laulu ja päivän lehti. On vuodenaika mikä tahansa, tuo kahvi luontoelämykseen uuden ulottuvuuden. ”Viime pääsiäisenä olimme kaveriporukalla kelkkailemassa Saimaalla. Pysähdyimme erään saaren kupeeseen nauttimaan kevätauringosta. Teimme nuotion jossa paistoimme makkaraa ja tikkupullaa. Pannussa keitimme kahvit sulatetusta lumesta. Kahvi maistui mahtavalta puisesta kuksasta pullan kanssa." "Ensinmäinen pakkasaamu ruskaisessa syysmetsässä, koiran haukku, nuotio ja siinä nautittu nokipannnukahvi." "On kesäaamu, linnut laulaa ja kahvikuppi kädessä odottelen ensimmäisiä auringonsäteitä." "Heinäpellolle toi mummu maitokärryillä talkooporukalle kahvia ja muutakin evästä, kyllä se kahvi siellä pellonreunalla juodessa parhaalta on maistunut.” Rakkaimmat ihmiset ja kahvin tuoksu Monelle parhaita kahvihetkiä ovat ne, jotka on vietetty kaikkein rakkaimpien ihmisten seurassa. Niin uuden perheenjäsenen syntyminen ja tuoreiden vanhempien pitkän odotuksen kruunaava kahvihetki, vatsanpohjaa kutkuttaneet ensitreffit nykyisen kumppanin kanssa kuin jo rinnalla vuosia kulkeneen puolison kanssa nautitut kahvit ovat kaikki kokijalleen ikimuistoisia. ”Vuonna 2002, kun lähes vuorokauden kovan työn jälkeen sain maailman ihanimman nyytin viereeni ja mieheni kanssa joimme aamukahvit pienistä kahvikupeista tasseineen synnytyssalissa. Ulkona satoi hiljalleen ensilumi maahan ja sisällä me kolme saimme olla ihan rauhassa nautiskelemassa hyvästä kahvista ja toistemme seurasta." "Ehdottomasti ensimmäinen aamukahvi oman tuoreen aviomiehen kanssa. Kevätaamu, luonto oli vihreää ja linnut lauloivat. Ja sain nauttia hyvän kahvin yhdessä rakkaani kanssa kahden, vihdoinkin." "Yli 18 vuotta sitten eräs mies tuli luokseni ekoille treffeille. Keitin meille kahvit. Olin niin hermostunut, että laitoin lasisen kahvipannun kuumalle hellalle. Pannu rikkoutui ja kahvit levisivät pitkin hellaa. Meillä on nyt melkein 16- ja 13-vuotiaat pojat. Kahvia juomme edelleen joka päivä." "Ihanassa aamuauringossa juotu aamukahvi rakkaimman kanssa, käsi kädessä herkät suukot poskelle salaisesti, ettei muut terassilla huomaa - tunteen paloa ja se kahvin tuoksu... Se hetki palaa mieleen aina,kun tuore kahvin tuoksu tulee vastaan. Siitä on kahdeksan vuotta - tunne palaa sydämeen ja kahvi mieleen ja kieleen. Tarvitseeko nainen muuta!” Hyvä seura, upea luonto ja ohimenevät hetket muuten niin tavanomaiselta tuntuvassa arkitouhussa muuttuvat ikimuistoisiksi tapahtumiksi hyvän kahvikupillisen siivittämänä. Kahvin tuoksu ja maku kuljettavat juojansa takaisin noihin tärkeisiin muistoihin, pieniin väläyksiin eletystä elämästä, sen parhaisiin ja unohtumattomiin hetkiin.