Rakastettu ja vihattu suomalainen kahvi

Me suomalaiset olemme kahvikulttuuriltamme melko ainutlaatuisia – itse asiassa varmaan yksi ainutlaatuisimmista kahvikansoista. Olemme kahvinjuonnin maailmanmestareita ja 91 % suomalaisista juo kahvia vähintään kerran päivässä. En usko, että millään muulla maalla on yhtä voimakasta tunnesidettä tähän rakkaaseen ja jopa pyhäksi koettuun nautintoaineeseen. Kun joku siitä uskaltaa vitsailla, nousee valtaisan äänekäs puolustusjoukko puolustamaan SUOMALAISTA KAHVIA, kun taas toiset naurahtavat ottaen hörpyn länsinaapurimme valmistamasta kahvista. 

Kansainvälistä kahvipäivää vietetään 1.10.2018, joten voisimme suunnata huomiomme pieneksi hetkeksi omaan rikkaaseen kahvikulttuuriimme.

Meillä on asia niin, että kahvinjuojakansa jakautuu jyrkästi kahteen leiriin, kun alamme puhumaan omasta, suomalaisesta kahvista. Jakaannumme vihaajiin ja rakastajiin.

Syynä ovat tietysti vahvat mielipiteet ja makuasiat (mistä ei voi riidellä), silti Paulana kohtaan useasti kahviin liittyviä uskomuksia ja myyttejä, jotka eivät ole kahvikulttuurimme puolella.

Nyt nostetaan nuo vaaralliset myytit pöydälle ja kirkastetaan jokaisen kahvitietämystä omasta rakkaasta suomalaisesta kahvikulttuuristamme.

"Otetaanpas hörppy suomalaisesta kahvista... Hetkinen, mitä tämä on? Miten kahvini voi maistua näin täyteläiseltä, hapokkaalta ja marjaiselta?! Mikä on tämä makujen sinfonia suussani?! Kuinka he pystyvät tähän?!"

”Suomalainen kahvi on sellaista laihaa pula-ajan kahvia!”

Tässä uskomuksessa häiritsee oikeastaan kaksi asiaa: termi "pula-ajan kahvi" ja väite, että kaikki suomalaiset kahvit olisivat makuprofiililtaan samanlaisia. Joten jaetaan tämä väite nyt useampaan osaan.

Pula-ajan kahvi

"Pula-ajan kahvilla" viitataan siis kahviin, kun säännöstelyn vuoksi saatavilla oli ainoastaan kahvin korviketta, joka sisälsi vain 25 % kahvia. Ja vuosina 1943–1946 saatavilla oli ainoastaan kahvitonta kahvinvastiketta. Kyseessä siis todella oli pula-ajan kahvi, joka oli kahvisuutensa puolesta myös erittäin laihaa. Nykyään tilanne on onneksi toinen, sillä juomamme kahvi on 100 % kahvia.

Laiha kahvi

Jos joku mainitsee kahvinsa olevan laihaa, se tarkoittaa, että kahvin määrä veteen nähden on liian vähäinen. Näin ollen syy valitettavasti on kahvinkeittäjässä, ei kahvissa. Laiha kun taas ei kuitenkaan ole synonyymi vaaleapaahtoiselle kahville (kts.https://www.synonyymit.fi/laiha). 

Vaaleapaahtoinen kahvi

Vaalepaahtoinen tarkoittaa, että kahvia on paahdettu vähemmän aikaa kuin tummapaahtoista. Makunsa puolesta vaalepaahtoiset kahvit ovat vähemmän paahteisia, hapokkuus on korkea ja rikkaat makuvivahteet ovat selkeästi havaittavissa. Tiesitkö muuten, että vaaleapaahtoinen kahvi on kahvi, joka ei anna MITÄÄN anteeksi, ei vedestä tai kahvilaadusta johtuvia maku- tai laatuvirheitä? Vaaleapaahtoista kahvia voi valmistaa vain puhtaaseen veteen ja vain laadukkaimmista kahvilaaduista.

Vaaleapaahtoinen kahvihan on maailman mittapuussa melko harvinaista johtuen sen korkeista laatuedellytyksistä kahviin ja veteen liittyen. Suomi on itseasiassa ainoa maa, jossa vaaleapaahtoinen kahvi on suosituinta. HYVÄ SUOMI <3! 

"Kaikki suomalainen kahvi on samanlaista"

Vaikka vaaleapaahtoinen on ehdottomasti suosituinta, ja 59 % meistä useimmiten valitsee vaaleapaahtoisen kahvin, 28 % suomalaisista suosii tällä hetkellä tummapaahtoisia kahveja. Tummapahtoisia kahveja onkin viime aikoina tupsahtanut markkinoille suomalaisilta paahtimoilta melkoisesti. Pauligin paahtoasteikko menee 1–5, ja jokaisesta paahdosta on olemassa useita laadukkaita sekoituksia useammalle makumieltymykselle! 

"Jos mittaan enemmän kahvia, saanko aikaan tummaa ja vahvempaa kahvia?"

Et valitettavasti. Saat aikaan kitkerää kahvia. Mikäli tummempi paahto tuntuu olevan mieleesi, älä mittaa vaaleapaahtoista kahvia tuplasti vaan siirry tummempaan paahtoon. Mikäli taas yrität taikoa tummapaahtoisesta kahvista vähemmän paahteisempaa, muistat varmaan viitaten äskeiseen myyttiin mitä tapahtuu? Kyllä, näin saat aikaan sitä "laihaa" kahvia.

Mikäli toivoo kahviin enemmän makua, oikea ratkaisu ei ole siis lisätä kahvin määrää vaan kokeilla tummempaa paahtoastetta. Tavallisella kahvinkeittimellä kahvia valmistettaessa perussääntö on ”kahvimitta per kuppi”. Eli yhtä kupillista kohden (kupin koko 1,25 dl) yksi kahvimitta kahvia. Yhden kahvimitan koko = 7-8 g kahvia. Muista myös sekoittaa kahvi sen valmistuttua, jotta maku on tasainen kaadettaessa. Pauligin kahveilla on omat annosteluohjeet kahvipakkauksissa, joissa lukee myös kahvin paahtoaste!

"Kahvissa on parkkihappoja ja se on huono vatsalle"

Kahvissa ei ole parkkihappoja. Moni lienee sekoittanut kahvin luonnollisen hapokkuuden parkkihappohin. Kun kahvia paahdetaan, kahvin luontainen hapokkuus laskee. Mitä tummempi paahto, sitä vähemmän hapokkuutta. Mikäli vatsasi tuntuu oireilevan kahvista, suosittelen kokeilemaan tummaa paahtoa, sillä se on monelle hapokkuuteensa puolesta ystävällisempi vaihtoehto. Tämä on toki yksilöllistä.

"Kaikki Juhla Mokka -kahvi on samaa kahvisekoitusta, mutta sitä vain paahdetaan eri aika"

Kahvin paahtoastetta ei vaan päätetä, vaan kahvin paahtoaste määrittää kahvisekoituksen. Kun tuotekehityksemme haluaa luoda kahvisekoituksen, jonka makuprofiili on esimerkiksi paahteinen ja suklainen, alkaa kahvisekoituksen komponenttien etsiminen ja yhdisteleminen. Kahvista nimittäin kun todella löytyy eri makuja, jopa enemmän kun viinistä! Kahvin makuun vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi alkuperä, maaperä, ilmasto, ympäristö, lajike sekä prosessointi. 

Haluttu makuprofiili siis määrittää sen, mistä kahvit kahvisekoitukseen tulevat. Kaikki sekoituksemme eivät siis ole samaa kahvia.

Suomalaiset <3 Juhla Mokka

Koska Juhla Mokka -kahvi on suomalaisen kahvikulttuurin keskiössä, kansainvälistä kahvipäivää juhlistetaan tänä vuonna 1.10.2018 Helsingissä sijaitsevassa Paulig Kulma -kahvilassa kaikille avoimella I <3 Juhla Mokka -tapahtumalla. 

”Tarjoamme Kulmassa kansainvälisenä kahvipäivänä 1. lokakuuta ainoastaan Juhla Mokka -kahvia niin suodatinkahveissa, espressoissa kuin Cold Brew -kahveinakin. Juhla Mokka -kahvista on siis moneksi ja sen suureen suosioon on syynsä. Päivän aikana on luvassa myös mukavia yllätyksiä ja oheisohjelmaa kahvilan asiakkaille ”, Paulig Kulman Manager Charlotta Nylund kertoo. 

Lainatakseni tämän tekstin aloitusta kohotetaan kaikki kahvikuppimme ylpeästi ilmaan suomalaisen rikkaan ja ainutlaatuisen kahvikulttuurin puolesta! Olkaamme siitä ylpeitä <3

Hyvää kansainvälistä kahvipäivää.

 

Kahviterveisin,

 

Maija

Pauligin 19. Paula 

 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Kirjoittaja: Paula

Hyvän kahvin lähettiläs

Hyvä kahvin lähettiläänä tunnen kahvit ja kahvitrendit. Tervetuloa tutustumaan kahvin maailmaan!

Back to top