53. Froodly

Mobiiliapplikaatio ja start-up-yritys

Froodly on kansainvälisen perustajajoukon startup-yritys, jonka tavoitteena on taistella ruokahävikkiä vastaan kehittämänsä mobiiliapplikaation avulla. Froodly-applikaation kehittäjät Brennan Clark, Shahram Eivazi, Choi Ling ja Serge Tsyba haluavat muuttaa maailmaa tekemisellään - heitä vievät eteenpäin heidän intohimonsa ja arvonsa.

Me ja kaikki Froodlyn käyttäjät voimme yhdessä vaikuttaa ruokahävikkiongelmaan, Brennan sanoo.

Froodly sai alkunsa, kun Brennan ja Shahram tapasivat toisensa startup-tapahtumassa. Molemmat olivat tahoillaan havainneet, kuinka suuri ongelma ruokahävikki on. Opiskelijapiireistä mukaan löytyi samanhenkisiä tekijöitä, joiden kanssa ongelmaan alettiin etsiä ratkaisua.

Froodly edustaa uudenlaista tekijöiden sukupolvea, joka on yhteisöllinen, innovatiivinen ja toimeen tarttuva. Juhla Mokka on aina puhunut tekemisen puolesta - tunteella ja taidolla. Nykypäivän Suomessa tämä tinkimättömyys tarkoittaa edelleen oikeiden asioiden tekemistä, mutta ilman epäonnistumisen pelkoa. Monet innovatiiviset keksinnöt ovat syntyneet kahvin voimalla, eikä Froodly ole mikään poikkeus.

- Ohjelmisto ei valmistu ilman kahvia ja se on totuus, Serge hymähtää.

Takaisin
Back to top