52. Esa Niiranen

Mallipuuseppä

Lahtelaisessa verstaassa syntyy käsityönä kestäviä rullalautoja, joita on tilattu jo ympäri maailmaa. Ensimmäisen lautansa 13-vuotiaana valmistanut Esa on puuseppänä ainutlaatuinen, sillä käsintehdyt laudat ovat maailmallakin harvinaisia.

Alkujaan Hollolasta kotoisin oleva Esa on valmistunut mallipuusepäksi Lahden käsi- jataideteollisesta oppilaitoksesta. Työssään hän haluaa jatkuvasti haastaa itseään sekä jo oppimaansa. Lautojen lisäksi Esa valmistaa mittatilaushuonekaluja. Tulevaisuudessa hänen tavoitteenaan on keskittyä yhä enemmän rullalautojen valmistamiseen. Lautoja menee jo nyt enemmän kuin hän ehtii niitä valmistaa.

Takaisin