Juhla Mokka -kahvirasia kuvaa kesäisen kahvihetken puutarhassa

 

Kädentaitajistaan tunnettu Pauligin Juhla Mokka tuo toukokuussa kahvinystäville uuden kahvirasian. Kuvittaja Sanna Mander on ammentanut rasiaan inspiraationsa rauhoittumisesta ja elämän pienistä iloista, kuten kahvittelusta puutarhassa lämpimänä kesäpäivänä.



”Uusi kahvirasia edustaa veikeän ennakkoluulotonta, ajan hengessä elävää suomalaista kuvitusta, jossa näkyy kahvittelukulttuurin vaalimisen tärkeys. Kahvirasialla haluamme tuoda kädentaitajien taidonnäytteitä kaikkien ulottuville”, sanoo Pauligilla Juhla Mokka -brandista vastaava Suvi Hovikari.



Kesän kynnyksellä  kahvirasia on oivallinen lahjaidea sekä kaunis ja ajaton käyttöesine omaan keittiöön. Ilmatiiviissä rasiassa kahvi säilyttää tuoreutensa taaten onnistuneen kahvihetken. Modernia rasiaa valmistetaan rajoitettu erä, joten sen keräilyarvo on taattu.

Kahvihetket kuuluvat elämän pieniin iloihin



Kahvirasia syntyi tällä  kertaa yhteistyössä palkitun suomalaisen nuoren graafikon Sanna Manderin kanssa. Perheen perustamisen tuoma rauhoittuminen auttoi Sanna Manderia löytämään uudelleen elämän pienten ilojen, kuten kahvihetkien ja leivonnan merkityksen. Yhteiset kahvihetket ovat Manderin mukaan kunnianosoituksia ihmisten uudenlaiselle kanssakäymiselle ja yhdessäololle.



”Kun elämä hieman asettuu, nousevat kahvitteluhetketkin uuteen arvoon. Nyt minulla on oikea koti ja pieni puutarha. Kahvittelu tarkoittaa minulle sitä hetkeä, kun edessäni on kivassa pannussa kahvia ja itse leivottuja shakkiruutu-pikkuleipiä – niistä voi nauttia läheisten kanssa pajun alla”, Mander kuvailee.



Kahvirasia on jatkoa nuorten suomalaisten graafikoiden Juhla Mokka -kuvituksille. Vuonna 2008 rasian suunnitteli Klaus Haapaniemi ja vuonna 2009 Sanna Annukka. Molemmat rasiat on myyty loppuun, mikä kertoo niiden aikaansaamasta kiinnostuksesta.



Rasia sisältää Juhla Mokka -kahvipaketin sekä kultaisen kahvimitan ja se on myynnissä vähittäiskaupoissa toukokuun alusta alkaen.

27.4.2010

Lisätietoja:

Oy Gustav Paulig Ab, Brand Manager Suvi Hovikari: p. 050 4102 280,



Kuva: http://www.paulig.fi/kuvapankki

Sanna Mander

Nouseviin suomalaisiin graafikoihin kuuluva Sanna Mander on Taideteollisen korkeakoulun kasvatti. Hänen värikkään persoonallisia kuvituksiaan löytyy monipuolisesti kankaista, julisteista, levyn- ja kirjankansista sekä  aikakauslehdistä. Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö Grafia valitsi Manderin Vuoden Junioriksi 2007 ja hän voitti Cannesin kansainvälisen mainosfestivaalin nuorten leijonien pronssisijan vuonna 2006.

Juhla Mokka

Suomen suosituin ja luotetuin kahvi Juhla Mokka on ilahduttanut suomalaisia kahvinystäviä jo vuodesta 1929. Tuolloin se tuotiin markkinoille nimellä Juhlasekoitus. Hieno ja täyteläinen Juhla Mokka on maistunut siitä lähtien suomalaisille niin arjen kahvihetkissä kuin juhlissakin. Nykyään lähes joka toinen Suomessa nautittu kahvikupillinen on Juhla Mokka -kahvia. Etelä-Amerikan Colombia- ja Santos-pavuista sekä Keski-Amerikan ja Afrikan kahvilaaduista huolella ja ammattitaidolla valmistettu Juhla Mokka -kahvi on perinteiseen suomalaiseen tapaan vaaleapaahtoista, 100-prosenttista arabica-kahvia.