Suomen suurin kahvitalo Paulig on vuonna 1876 perustettu perheyritys, jonka toimialat ovat kahvintuotanto sekä kahvi- ja kaakaojuomatuotteiden myynti. Yhtiö on harjoittanut paahtimotoimintaa vuodesta 1904 lähtien. Yhtiö kuuluu Paulig-konserniin ja vastaa sen kahviliiketoiminnasta. Suomen suurin kahvitalo toimii nykyisin myös Baltiassa, Ruotsissa, Norjassa sekä Venäjällä ja sen naapurimaissa. Viime vuosina Paulig on laajentanut liiketoimintaansa kodin ulkopuolisilla kahvimarkkinoilla.

Pauligilla on kolme  kahvipaahtimoa. Helsingissä vuonna 2009 avatussa, maailman moderneimpiin lukeutuvassa Vuosaaren paahtimossa valmistetaan Suomessa ja Baltiassa myytävät kahvit. Venäjällä vuonna 2011 avatussa Tverin paahtimossa paahdetaan Venäjän ja sen lähialueiden markkinoille suunnatut kahvit. Keväällä 2014 Oy Gustav Paulig Ab osti Robert Paulig -pienkahvipaahtimon liiketoiminnan sekä Robert Paulig -kahvituotemerkit. Paahtimoista valmistuu vuodessa yhteensä noin 50 miljoonaa kiloa kahvia.

Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan vähittäiskaupalle sekä kodin ulkopuolisille markkinoille nimellä Paulig Professional. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Brazil ja Paulig Mundo sekä kylmä kahvijuoma Frezza ja kaakaojuoma Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Presidentti- ja Paulig Classic -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Paulig Professional tarjoaa hotelleille, kahviloille, ravintoloille, catering-yrityksille ja työpaikoille täyden palvelun kahviratkaisuja huolto- ja koulutuspalveluineen. Paulig Professional toimii Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Korkealaatuisista merkkituotteistaan tunnettu Paulig-konserni toimii useassa Euroopan maassa. Sen päätoimialat ovat Maailman ruoka & mausteet, Kahvi, Snack Food, sekä Naturally Healthy Food. Konsernilla on lähes 2 000 työntekijää viidessätoista eri maassa ja liikevaihto oli 867 miljoonaa euroa vuonna 2014. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä.

Katso lisää