Tietoa meistä

Paulig – merkityksellisten kahvihetkien ja kahvin valoisan tulevaisuuden puolesta

Kaikki alkoi vuonna 1876 kun utelias ja yritteliäs visionääri Gustav Paulig perusti yrityksen, jonka idea oli johdattaa ja inspiroida pohjoinen kansakuntamme uusien eksoottisten makujen – ennen kaikkea laadukkaan kahvin – pariin.

Tänään Suomen suurin kahvitalo toimii myös Baltiassa, Venäjällä, Venäjän naapurimaissa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtiö kuuluu korkealaatuisista merkkituotteistaan tunnettuun Paulig-konserniin, joka toimii useassa Euroopan maassa. Gustavin perintö on voimakkaasti läsnä. Pitkäjänteisestä ja vastuullisesta yritteliäisyydestä kertoo se, että Paulig on yhä menestyvä perheyhtiö.

Pauligilla on kolme kahvipaahtimoa. Helsingissä Vuosaaren paahtimossa valmistetaan Suomessa ja Baltiassa myytävät kahvit. Venäjällä Tverin paahtimossa paahdetaan Venäjän ja sen lähialueiden markkinoille suunnatut kahvit. Porvoon Tolkkisissa on pienpaahtimo, jossa valmistuvat Robert Paulig -tuotemerkin kahvit. Vuonna 2016 avasimme kahvitalon Helsingin keskustaan. Paulig Kulmassa tarjoillaan paikan päällä paahdettua ja käsityönä valmistettua kahvia.

Yksi Pauligin arvoista on uteliaisuus, joka tarkoittaa sitä, että matkamme on, vaikkakin jo pitkällä, myös vasta alussa. Maailma muuttuu ja  nautinnonjano kehittyy – meidän tehtävämme on jatkossakin tarjota kahvinystäville makuhermoja kutkuttavimmat, kaikkein merkityksellisimmät kahvihetket. 

 

Lue lisää:

Paulig Kulmasta
Paulig-konsernista
Vastuullisuustyöstämme