SANNI on Paulig Cupsolon uusi brändilähettiläs

11.3.2016

Paulig Cupsolo ja laulaja SANNI ovat aloittaneet yhteistyön. Kahvia rakastava SANNI tullaan näkemään säännöllisesti Pauligin sosiaalisen median kanavissa sekä Cupsolon mainonnassa myöhemmin tänä vuonna.

Paulig Cupsolon ensimmäinen brändilähettiläs oli Jare Henrik Tiihonen, jonka kanssa sopimus solmittiin vuonna 2014. Nyt Cupsolo jatkaa toimivaksi todettua artistiyhteistyökonseptia suositun ja lahjakkaan SANNIn kanssa. ”Kahvi ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä, maku ja musiikki luovat yhdessä kokonaisvaltaisemman nautinnon kuin kumpikaan yksinään. Koemme, että tässä on luonnollinen linkki”, perustelee Pauligin kahviliiketoiminnan markkinointijohtaja Karri Kauppila artistien kytkemistä Paulig Cupsolon markkinointiin.

”Paulig Cupsoloa kuvastavat aitous, yksilöllisyys ja luovuus. Cupsolo-laitteella voi valmistaa aitoja suomalaisia suosikkikahveja uudella twistillä juuri oman maun mukaisesti luovuutta käyttäen”, kertoo Cupsolo-brändistä vastaava brand manager Matleena Turkia. ”Tähän peilaten oli helppo valita Suomen artistiskenestä ihailtavan luova ja persoonallinen, mutta rehellisen aito SANNI”, Turkia jatkaa.

Cupsolon ja suosikkiartistin yhteensopivuutta lujittaa SANNIn intohimo kahviin. ”Juon paljon kahvia, mutta tässä elämänrytmissä ei ole aikaa vedellä kokonaista pannua kerralla.  Kahvi on mulle ensimmäinen asia aamulla keittiössä, studiolla, keikkabussissa ja bäkkärillä.”, SANNI selittää.  ”Kahvi boostaa kekseliäisyyttä ja tarjoaa taukoja ajatella kaiken kiireen keskellä” hän kiteyttää.

Lisätietoja:

Paulig
Karri Kauppila, Marketing Director
karri.kauppila@paulig.com; 040 715 4343

*****

Paulig-konsernin Kahvidivisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, HoReCa-sektorille kuin työpaikoille Paulig Professional -liiketoimintayksikön kautta. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Paulig Brazil ja Paulig Mundo sekä kahvijuoma Paulig Frezza ja kaakaojuoma Paulig Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Presidentti ja Paulig Classic -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Yhtiön kahvipaahtimot sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa ja Venäjän Tverissä. Vuosaaren Paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia. www.paulig.fi

Lataa korkearesoluutiokuvat

Back to top