Suomessa juodaan eniten kahvia henkilöä kohden maailmassa. Tämä tarkoittaa, että meillä on suuri vaikutusvalta siihen, millaisista olosuhteista kahvimme tulee. Pauligilla käynnistämme kahvin hankintamaissa jatkuvasti uusia kumppanuushankkeita, joissa sitoudutaan alueen kahvielinkeinon ja koko yhteisön pitkäjänteiseen kehittämiseen. Esimerkiksi Presidentti-kahvia tullaan jatkossa hankkimaan vain kumppanuushankkeiden kautta.

Uusin kumppanuushankkeemme sijoittuu Nicaraguaan, jossa olemme työskennelleet Mercon-vientiyrityksen kanssa. Olemme olleet mukana remontoimassa Nueva Segovian alueen koulua ja luomassa puitteita puhtaan juomaveden saantiin.

Jaa sivu: