Pauligin brändilähettiläs

Pauligin brändilähettiläs on kahvimaailman ennakkoluuloton tutkimusmatkailija, joka johdattaa seuraajansa uusimpien trendien, hauskojen kahvikokeilujen ja mielenkiintoisten kohtaamisten maailmaan. Pauligin 19. brändilähettiläs on Maija Niemi ja tammikuussa 2019 käynnistyi seuraavan Pauligin brändilähettilään rekrytointi. Kiinnostuitko? Hae täältä

Maailma ympärillä muuttuu, ja vuosien myötä myös Pauligin Paulan rooli ja tehtävät ovat päivittyneet. Paulan tehtävissä on vuosien saatossa perinteisesti totuttu näkemään nuori nainen, mutta nyt 20. brändilähettilään rekrytoinnissa haluamme rohkaista kaikkia hakemaan tähän uniikkiin työtehtävään. Luovumme tästä syystä sekä Paula-nimestä että kansallispuvusta, jotta ne eivät määrittelisi mielikuvaa brändilähettilään sukupuolesta tai iästä.  

Tänä päivänä brändilähettilään työ nojaa entistä enemmän sosiaalisen median maailmaan ja laaja-alaiseen sisällöntuotantoon. Vaikka jokainen brändilähettiläs on heijastellut omaa aikakauttaan, heitä kaikkia on yhdistänyt iloinen, vilpitön ja valloittava asenne. 

Paulan työ on jatkuvassa muutoksessa ja omat 4 vuotta ovat olleet elämäni jännittävimmät ja vauhdikkaimmat!

Pauligin brändilähettiläs uudistuu ajanhengen mukaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Sääksmäen kansallispukua 1950-luvulta asti kantanut Paula on kokenut viime vuosina tyyliuudistuksia ja vuonna 2015 Paulan siirtyi aiempaa rennompaan Flora-tyyliin suunnittelukilpailun tuloksena.  

”Vuonna 2019, 20. brändilähettilään tehtävään valittavan henkilön myötä tyyliuudistus jatkuu ja Sääksmäen kangas tulee jatkossa näkymään nykyaikaisella, vaatteiden kantajalle ominaisella tavalla.  

Samalla Flora-tyylistä luovutaan ja perinteinen Sääksmäen kansallispuku päästetään viettämään ansaittuja eläkepäiviään Paulig-museoon.