Kuinka valmistat kahvia suurelle vierasjoukolle?

Kesällä ystävät ja sukulaiset kokoontuvat juhlavien kahvitarjoiluiden ääreen. Onnistuneen juhlakahvittelun taustalla on juhlapöydän antimien lisäksi huolella valmistettu kahvi. Monelle päänvaivaa kuitenkin tuottaa suuren kahvimäärän valmistaminen, kun kotioloissa kahvia saa kerralla valmistettua yleensä vain pienemmälle porukalle.

Kesäiset juhlakahvit kannattaa valmistaa isoihin tilaisuuksiin kattilassa: yhdestä puolen kilon paketillisesta pannukahvia ja kahdeksasta litrasta vettä syntyy noin 60 kupillista kahvia.

Kahvin valmistaminen kattilalla:

1. Mittaa kymmenen litran kattilaan 8 l raikasta kylmää vettä ja keitä vesi kiehuvaksi.

2. Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita kahvijauhe (500 g pannujahettua kahvia) veteen.

3. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kahvin pulpahtaa, älä kiehuta.

4. Laita pulpahduksen jälkeen kansi päälle ja anna kahvin tekeytyä viisi minuuttia, jotta kahvin makuaineet ja aromit pääsevät irtoamaan ja purut laskeutuvat pohjalle.

5.Kaada kahvi esilämmitettyihin tarjoilupannuihin. Kahvi on valmis tarjottavaksi. Tarjoile kahvi aina tuoreena.

Mikäli juhlapöydästä löytyy sekä makeaa että suolaista tarjottavaa, kannattaa kahviksi valita keskipaahtoinen (paahtoaste 3) kahvi. Esimerkiksi tummapaahtoinen Presidentti-kahvi on erinomainen valinta.

Vielä ennen juhlia kannattaa kurkata Pauligin Makuparit-sivustolle, josta löydät täydelliset yhdistelmät kahvin kanssa. 

 

Ihania juhlia toivottaa,

 

Maija

Pauligin 19. Paula 

 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top