Juhla Mokka Tumma Paahto &

Pohjois-Savon Mustikkakukosta: Rosmariini-mustikkakupposet

Pohjois-Savon maakuntaherkuksi valittiin Mustikkakukko, josta loihdimme myös uutena modernina versiona Rosmariini-mustikkakupposet. Kokeile ja nauti ihastuttavista maakuntien makupareista Juhla Mokka -kahvin kanssa!

 

Resepti (n. 15 kpl)

2 dl sokeria

6 dl mustikkaa

250 g voita

2 oksaa tuoretta rosmariinia

3 dl ruisjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 rkl perunajauhoja


1.      Ota voi huoneenlämpöön hetkeksi. Sekoita pehmeä voi, 1 dl sokeria ja jauhot keskenään taikinaksi käsin tai koneella. Anna vetäytyä kylmässä noin tunnin ajan.

2.      Leivo taikinasta rulla ja tee siitä pieniä kiekkoja. Painele ne huolellisesti pieniin annosvuokiin reunoja myöden. Jätä taikinasta osa kansia varten.

3.      Sekoita mustikoiden joukkoon loppu sokeri, hienonnettu rosmariini ja perunajauhot. Kaada täyte taikinan päälle vuokaan.

4.      Kauli kannet lopputaikinasta ja nosta mustikoiden päälle. Painele taikina reunoista yhteen.

5.      Paista mustikkakukkoja uunissa noin 35 minuuttia 175 asteisessa uunissa, kunnes ne saavat kauniin värin.

6.      Tarjoile tuoreiden marjojen ja jäätelön kanssa.

Katso videolta, miten herkku valmistuu ammattimaisin ottein! Tekijänä Teemu Toivola.