Ulrika Kotimäki, Business Manager Paulig Cupsolo

23.7.2014

Kuinka kauan ja missä rooleissa olet työskennellyt Pauligilla?

Olen työskennellyt Pauligilla vuodesta 2010. Tulin taloon Brand Manageriksi Kahviryhmään ja olen ollut mukana kehittämässä useaa hyvinkin erilaista brandia. Kesäkuun alussa toimenkuvani toisaalta laajeni, toisaalta tiivistyi, kun otin haltuuni Paulig Cupsolo brandin lisäksi sen liiketoiminnan kehittämisen. Yhden brandin kokonaisvaltainen kehittäminen tuntuu mukavalta haasteelta tarttua!

Mitä Paulig sinulle on?

Paulig on minulle ennen kaikkea loistava työpaikka, jossa perhearvot näkyvät ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta.  Meillä laatu korostuu kaikessa tekemisessä ja tämä antaa mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamista. Nautin siitä, että tunnen pystyväni vaikuttamaan päätöksentekoon ja näen ideoiden kehittyvän ajatuksista myös käytäntöön. Olen saanut täällä paitsi ammattitaitoisia kollegoita myös hyviä ystäviä. Loistavan fiiliksen kruunaa talossa vallitseva aito innostus gastronomiaan ja parhaiden makujen etsimiseen.