Tyylistä asuksi: Iti Tigas toteuttaa Paulan uuden tyylin

Paulan uusi tyyli muuntuu luonnoksesta asuksi mallimestari Iti Tigasin hyppysissä. Vierailin monitaituri Iti Tigasin työhuoneella Helsingin Konalassa kurkistamassa tyylityön etenemistä.

Paulan uusi asukokonaisuus valmistuu perinteisen kansallispuvun tapaan käsityönä ammattilaisen käsissä. Mallimestarina lähes kymmenen vuotta työskennellyt Iti Tigas vastaa asukokonaisuuden valmistumisesta ensimmäisestä kaavanpiirrosta viimeiseen ompeleeseen.

Paulan uusi tyyli jää mieleen

Iti Tigas paljastaa, ettei Pauligin Paula ollut hänelle entuudestaan tuttu. Paulan uusi tyyli -projektiin hän päätyi vaatesuunnittelija Elina Laitisen pyynnöstä.

 – Projekti kuulosti mielenkiintoiselta ja antoi minulle mahdollisuuden tehdä jotain uutta ja erilaista, Iti kertoo.

Mallimestari kuvailee Paulan uuttaa tyyliä mieleenpainuvaksi.

Hän uskoo, että uusi tyyli kiinnittää myös niiden huomion, joille Sääksmäen kansallispukua 1950-luvulta asti kantanut klassikkohahmo on tuntematon.

”Olen aina halunnut mallimestariksi”

Iti tiesi jo lapsena haluavansa mallimestariksi.

– Olen pienestä asti tehnyt itse kaikki nukkejeni vaatteet ja huonekalut. Nautin ompelusta ja haasteista, hän kertoo.

Valmistautuminen unelma-ammattiin alkoi lukion jälkeen, kun innokas opiskelija hakeutui mallimestarin opintoihin Tallinna Kergetööstustehnikum -ammattikorkeakouluun.

– En koskaan harkinnutkaan muita vaihtoehtoja. Koulussa minulta kyseltiin, olenko hakenut mihinkään muualle. Pelästyin. En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos en olisi päässyt sisään, Iti kertoo.

Koulutuksessa parasta oli se, että aina oli aikaa oppia jotain uutta. Mallimestari palaisikin mieluusti koulunpenkille jatkamaan opintojaan ja hankkimaan maisterintutkinnon, mieluiten Aalto-yliopistossa.

– Nyt kun kokemusta on jo kertynyt, haluaisin syventää tietämystäni kaavoituksesta sekä ymmärtää paremmin, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla.

Mallimestarin koulutuksessa pääpaino on kaavoituksessa ja ompelurakenteissa, mutta linjalla opiskellaan monipuolisesti myös muita aineita, kuten yrittäjyyttä, liiketaloutta, pukuhistoriaa ja psykologiaa. Iti valmistui mallimestariksi vuonna 2002.

Parasta työssä ovat uudet kokemukset

Iti kuvailee työtään luovaksi, monipuoliseksi ja vaihtelevaksi. Varsinaista rutiinia ei pääse muodostumaan. Tämä on Itin mielestä myös ammatin parasta antia.

– Tässä ammatissa saa jatkuvasti uudenlaisia kokemuksia. Tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii uusia asioita alastaan. Oma ammattitaito ja kaavoitustekniikka kehittyvät joka päivä haastavien projektien myötä.

Ja haasteita Iti kaipaa. Hän toivoo, että löytäisi jatkossakin projekteja, joissa pääsee haastamaan omat taitonsa. Haaveissa on teatteriprojekti, jossa pääsisi rakentamaan ainutlaatuisia kaavoja rakenteeltaan monitahoisiin vaatteisiin, kuten 1700-luvun pukuihin.

Iti korostaa ammattitaidon ja sen jatkuvan kehittämisen merkitystä käsityöaloilla. Vaatetusalalla kaavoittajan työ on ratkaisevassa asemassa.

– Se on kaavasta kiinni, miltä lopputuote näyttää. Jos kaava ei ole hyvä, ei lopputuloskaan voi olla mairitteleva.

Suomalaiset suunnittelijat kiinnostavat

Suomalainen design kiehtoo haasteita kaipaavaa mallimestaria. Paulan uusi tyyli -projektissa Iti pääsi työskentelemään yhdessä suomalaisen huippulupauksen, Aalto-yliopistossa vaatesuunnittelua opiskelevan Elina Laitisen kanssa.  Yhteistyö suomalaissuunnittelijoiden kanssa kiinnostaa myös tulevaisuudessa.

Kahvifakta
Iti Tigas juo kahvinsa aamuisin. Kahvilassa kahvi nautitaan ehdottomasti hyvän leivoksen kera.