Toinen olohuone

Aloitan tämän blogiurakointini heti kärkkäällä mielipiteellä: mielestäni jokaisella pitäisi olla kantakahvila! Edes mahdollisuus sellaisen löytämiseen. Totta puhuen se pitäisi määritellä jopa ihmisen perustarpeisiin. Vai eivätkö muka muutkin haikailleet Frendien Central Perkin nurkkaan tai Salattujen Elämien Barbaarin niinä tylsinä iltoina, kun kotikaupungissa ei 90-luvulla ollut mitään muuta paikkaa olla kuin oma koti? En usko! Yritin miettiä, mikä sitten määrittelee kantiksen? Millä se eroaa normaalista "hyvästä kahvilasta"? En päässyt juur puuta pidemmälle, sillä vaikka tuttu henkilökunta, absoluuttisen hyvä kahvi, ystävistä koostuva asiakaskunta, oman maun mukainen sisustus ja näppärä sijainti ovat kaikki hyviä kriteereitä, vaihtelevat ne kuitenkin ihmisten mieltymyksien mukaan. Siksi paras ja ehkä ainoa sana kuvaamaan kaikkia kantakahviloita onkin "toinen olohuone". Jos viihdyt kuppilassa yhtä hyvin, kuin omassa kodissasi, on se saletisti silloin kantis. Oma toinen olohuoneeni löytyy Hakaniemestä, Areena-talon kivijalasta. Viimeisen kuuden vuoden aikana se on varastanut vapaa-ajastani niin paljon, että olisin niillä tuntimäärillä opiskellut itselleni jo toisen ammatin, mutta en valita, koska näin olen monta muistoa rikkaampi. Ravintola Rytmin valkoisien pöytien äärellä on nimittäin opiskeltu, tavattu uusia tuttavia, nähty vanhoja ystäviä, käyty ensitreffeillä poikaystävän kanssa, naurettu kyyneleet silmissä, tapettu aikaa tylsinä päivinä ja joskus jopa iltoinakin, jolloin kahvikuppi on vaihdettu hieman väkevämpiinkin aineisiin. Ja mikä parasta, Rytmi ei tunnu tunnelmaltaan muuttuvan ikinä. Taustalla soi yhä brittipop ja maailma ikkunan takana kaipaa edelleen yhtä paljon paranneltavaa, mitä silloin, kun oli 20 ja juuri muuttanut Helsinkiin kylästä, jossa kantakahviloita ei tunnettu. Tosin myönnän, että muutamia eroja Rytmin ja kotini välillä on: omassa olohuoneessani saa harvemmin juoda kahvia samassa pöydässä Pelle Miljoonan kanssa.