Sertifikaattiviidakon tuolla puolen

Kesälomalla kävin äitini ja lasteni kanssa poimimassa mansikat pakkaseen kotitilamme lähistössä olevalta maatilalta. Aloite tuli 70-vuotiaalta äidiltäni, joka tunsi paikan ja totesi, että näin ainakin tiedämme mistä mansikat ovat lähtöisin ja ovatpa varmasti tuoreita. Kylässämme oli myös huhu, että aiempien vuosien vakiomansikkatoimittaja olikin tuonut ne ulkomailta ja myynyt ne kotimaisina…

Jäin pohtimaan, että näinhän meitä kaikkia kiinnostaa entistä enemmän mistä ruokamme tulee ja miten ja missä olosuhteissa se on tuotettu. Onko kysymys luottamuksen hiipumisesta yrityksiä kohtaan erinäisten ruuan alkuperää koskevien skandaalien jälkeen - vai pysyvämmästä arvojen muutoksesta?

Pystymme jäljittämään kahvipapumme 40% yksittäisille tiloille asti ja 89% lähiosuuskuntaan. Entä sitten? Eihän tämä kerro siitä mitään millaisissa olosuhteissa pavut ovat kasvaneet ja saako viljelijä siitä eettisesti oikean korvauksen. Saako kahvinviljelijä osuutensa noin kolmen euron kahvipaketista, jonka tuottamiseen tarvitaan noin 3500 papua?  Miten me varmistamme tämän?

Maailmassa on noin 20 miljoonaa kahvinviljelijää ja kahvi onkin maailman eniten myydyin maanviljelystuote. Suurin osa kahvista, yli 70 %, tuotetaan tiloilla, jotka ovat hyvin pieniä, reippaasti alle hehtaarin kokoisia. Osa viljelijöistä on hankkinut kahvilleen sertifikaatin, eli kolmas osapuoli on auditoinut tilan ja sen kahvinviljelymenetelmät. Tällaisia kolmansia osapuolia ovat esimerkiksi Reilu kauppa, UTZ ja Rainforest Alliance. Nämä sertifioinnit maksavat yleensä myös viljelijälle, mutta toisaalta oletus on, että he saavat sertifioiduista kahvimarjoistaan parempaa hintaa. Hieman yli 30% kaikesta maailmassa tuotetusta kahvista arvioidaan olevan sertifioitua. Maailmassa on 458 erilaista sertifiointimerkkiä, joilla on erilaisia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristövaikutuksellisia tavoitteita ja painotuksia. Kuluttajalle nämä lukuisat sertifikaatit ovat aikamoinen viidakko, eikä niitä tunneta - Reilua kauppaa lukuun ottamatta - kovin hyvin.

Meillä kaikilla, myös yrityksillä, on halu tehdä eettisesti oikeita valintoja.  Miten eettisyyden voi todistaa muulla tavoin kuin käyttämällä riippumatonta osapuolta takaamaan, että kannamme vastuun ihmisten hyvinvoinnista kahvin koko pitkässä hankintaketjussa? 

 

Sertifiointi ≠ vastuullisuus

Sertifiointi ei ole synonyymi vastuullisuudelle tai kestävälle kehitykselle. Se voi kuitenkin merkittävästi edistää sekä kestävää kehitystä että kahvin viljelijän hyvinvointia. Sertifiointijärjestelmä – oli se sitten Reilu kauppa, 4C, UTZ tai vastaava - auttaa usein hyvien maanviljelyskäytäntöjen käyttöönottamisessa.  Organisoidumpi tuotanto johtaa yleensä parempaan satoon ja siten parempaan toimeentuloon. Tieto ja tietoisuus tuotantoon vaikuttavista tekijöistä, kuten ilmastonmuutoksen paikallisista ilmiöistä, lannoitteista, kastelusta, suojakasveista jne. hyödyttävät viljelijää.

Sertifioinneista on siis selvää etua, koska viljelijän kahvinviljelyn osaaminen niiden myötä kasvaa. Sertifioinnit vaativat viljelijää satsaamaan myös mm. luku- ja kirjoitustaitoon, joiden hallitseminen ei kahvintuotantoalueilla ole itsestäänselvyys. Satsauksista huolimatta ei kuitenkaan ole varmaa, että viljelijä saa myytyä tuottamansa kahvin sertifioituna, eli paremmalla hinnalla.

Eri sertifikaattien välillä ei voida uskottavasti ja luotettavasti tehdä vertailuja, koska yhtenäisiä mittareita ei vielä ole.  Lisäksi eri maiden välillä on isoja eroja: se mikä on paras käytäntö tai sertifiointi yhdessä maassa, ei välttämättä toimi naapurimaassa. 

Kestävää kehitystä luottamuksella?

Mielestäni sertifikaatteja tärkeämpää onkin viljelijän toimeentulon turvaaminen.  Vastuullinen tuottaminen luonnonvaroja ja ihmisiä kunnioittaen on aitoa kestävää kehitystä. Sertifiointia tärkeämpää on valmentaa ja neuvoa kahvinviljelijöitä tuottamaan ympäristöystävällisesti ja sosiaaliset näkökulmat huomioiden. Kestävää kehitystä voi edistää myös vapaaehtoisilla ohjelmilla, jotka perustuvatkin yllättävään asiaan: luottamukseen ja uskoon siitä, että ihminen haluaa tehdä siten mikä on eettisesti oikein. Toimeentulo paranee samalla kun panostetaan laatuun ja tuotannon jatkuvuuteen. Me olemme olleet mukana jo yli 10 vuotta tällaisessa ohjelmassa.

Kaikki keinot ja työkalut käyttöön – työ ei lopu

Yksi parhaista tavoista varmistaa viljelijän riittävä korvaus kahvista on uskoa kysynnän ja tarjonnan lakiin. Nimittäin siihen, että kahvipörssi pitää raaka-aineen hinnan hyvällä tasolla. Monimutkaiseen pörssijärjestelmään vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan lisäksi sijoittajat ja maailmantalouden tilanne ja valuutat. Kahvin kysyntä kasvaa maailmalla, etenkin Aasian väkirikkaissa maissa, ja yksinkertaistaen voisi sanoa, että kahvia on koko ajan vähemmän tarjolla.  Pitkällä tähtäimellä kahvin hinta nousee varmasti. Tämä toivottavasti houkuttelee myös nuoria kahvinviljelyn pariin. Monissa alkuperämaissa viljelijöiden vanheneminen ja nuorten virta kaupunkeihin on iso haaste.

Työmme ei lopu, sillä pyrimme kestävään, läpinäkyvään ja jäljitettävään kahvin hankintaketjuun, jossa viljelijä saa tuotantokustannukset ylittävän ja eettisesti oikean korvauksen. Tähän tarvitsemme kaikkia keinoja: emme vain kolmansien osapuolien verifioimia järjestelmiä, vaan myös omia alkuperämaissa toteutettuja yhteistyöhankkeita viljelijöiden opastamiseksi.

Olemme tehneet lupauksen, että kaikki kahvimme tulevat vuoden 2018 loppuun mennessä vastuulliseksi todennetuista, kolmannen osapuolen varmentamista lähteistä. Vielä pidemmällä tulevaisuudessa voimme toivottavasti päästä tilanteeseen, joissa viljelijäyhteisöt voivat muillakin keinoin kuin sertifikaateilla luotettavasti osoittaa, että viljelykäytännöt ovat pysyvästi hyvällä tasolla ja vastuullisuuden periaatteita noudatetaan. Pääasia meille on hyvä luottamus siihen, että kaikki ostamamme kahvi täyttää kestävän kehityksen vaatimukset ja mahdollisiin epäkohtiin puututaan. Se takaa, että vastuullisuuslupauksemme kuluttajille ja asiakkaillemme on aina vakaalla pohjalla.

 

Haluan ja voin nauttia kahvistani hyvällä omalla tunnolla.

 

Elisa Markula

Paulig-konsernin kahviliiketoiminnan johtaja

 

Lähteet: Beyond Certification – by Scott Poynton, 2015 (kirja).

The COSA (Committee on Sustainability Assessment) Measuring Sustainability Report – Coffee and Cocoa in 12 countries. 2013. 

 

Kirjoittaja on Paulig-konsernin kahviliiketoiminnan johtaja, joka kirjoittaa vastuullisuuden teemoista kahviteollisuuden näkökulmasta, omaan kokemukseen perustuen. Elisan aiemmissa blogikirjoituksissa on pohdittu ilmastonmuutoksen vaikutusta kahvituotannossa ja kirjoitettu vastuullisuudesta kahvin alkuperämaissa. Lue lisää Pauligin vastuullisuustyöstä!