Pieniä askeleita ja suuria loikkia ympäristön hyväksi

14.10.2016

Pauligin kahviliiketoiminnan vastuullisuuspäällikkönä työskentelevä Seija Säynevirta miettii töissä ja vapaa-aikana muun muassa energiankulutuksen minimoimista.

”Mansikkaa vai vaniljaa…ei kun haluan sittenkin päärynää?” pohtii lapsi jäätelövalintaansa kaupassa. ”Valitse ensin, ja avataan vasta sitten pakastimen ovi”, kuuluu vierestä aikuisen ohjeistus. Minua hymyilyttää, sillä muistan samalla itselleni annetut konkreettiset energiansäästövinkit. Ehkä sinäkin olet kuullut nämä ohjeet: Sammuta valot, kun et ole huoneessa. Älä ”huudata” kaikkia laitteita yhtä aikaa. Pese vain täysiä koneellisia pyykkiä ja ota ruokaa vain sen verran kuin syöt.

Näin energiansäästöviikolla on hyvä edetä sanoista tekoihin. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä arjen ilmastotekoja, vaikkapa vähentämällä ruokahävikkiä tai valitsemalla portaat hissin sijaan.

Energiatehokkuussopimusten allekirjoitustilaisuus Helsingin Säätytalolla 14.10.2016. Kuvassa Seija kuudentena oikealta katsottuna eturivissä. (Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia)

Yhdessä suurempiin säästöihin

Meillä Pauligilla energiansäästöön ja uusiutuvaan energiaan on panostettu vahvasti ja se on tuottanut tulosta. Ilmastovaikutuksemme on Vuosaaren paahtimolla laskenut 64 prosenttia vuodesta 2010. Luku kätkee taakseen monia käytännön tekoja ja prosessiparannuksia. Esimerkiksi kahvin paahtamisessa syntyvää lämmintä ilmaa otetaan talteen ja käytetään seuraavan paahtoerän papujen esilämmitykseen. Vuosaaressa on panostettu myös  voimakkaasti uusiutuvaan energiaan. Vuonna 2015 kaikesta paahtimolla tarvittavasta energiasta yhteensä 92 prosenttia oli uusiutuvaa energiaa.

Matka kestävään kehitykseen on jatkuva ja seuraavaksi energiansäästämistä haetaan vaihtamalla valaistusta led-lamppuihin. Lisäksi tutkimme mahdollisuuksia edelleen tehostaa lämmön talteenottoa tuotannossa.

Energiatehokas toiminta on myös koko elintarviketeollisuudelle tärkeä tapa kantaa vastuuta ympäristöstä. Suomen elintarviketeollisuus on tehnyt pitkään työtä energian kulutuksen vähentämiseksi osallistumalla EU:n laajuisiin energiansäästötalkoisiin. Yritykset ovat aktiivisuudellaan varmistaneet sen, että alalle asetetusta energiansäästötavoitteesta on saavutettu jo 99 prosenttia.

Energiatehokkuuteen tähtäävää toimintaa raamittavat elinkeinoelämän, kiinteistöalan sekä kunta- ja öljyalan energiatehokkuussopimukset. Meneillään oleva sopimuskausi päättyy vuoden lopussa, ja uusi vuoteen 2025 ulottuva sopimuskausi alkaa ensi vuoden alusta. Saavutetut energiasäästöt 2008-2016 ovat vuosittain 14 terawattituntia, joka vastaa yli 710 000 pientalon vuosittaista energian kulutusta. Toimet leikkaavat vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä yli 4 miljoonalla tonnilla ja samalla säästyy energiakuluja 500 miljoonaa euroa.

Paulig liittyi perjantaina 14.10. Säätytalolla ensimmäisten joukossa energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2017–2025. Jo tässä vaiheessa on mukaan ilmoittautunut 156 yritystä ja 16 kuntaa/kuntayhtymää. Tavoitteena on, että sopimukset kattavat vähintään kaksi kolmasosaa Suomen kokonaisenergiankäytöstä.

Energiansäästöviikon kunniaksi haastan kaikki Suomen yritykset ja kunnat mukaan energiatehokkuussopimukseen ja jokaisen meistä tekemään niitä pieniä arjen ilmastotekoja!

Energiasäästöviikon kunniaksi haastan sinut sanoista tekoihin. Vinkkejä energiasäätämiseen kotiin löytyy täältä. Lisätietoja energiatehokkuussopimuksesta löydät tämän linkin takaa.

 

Energiatehokkain terveisin,

Seija Säynevirta

Paulig-konsernin Kahviliiketoiminnan vastuullisuuspäällikkö

 

Kirjoittaja: Seija Säynevirta

Vastuullisuuspäällikkö

Seija edistää Paulig-kahvien vastuullisuusasioita päivittäin. 
Hän on makujen tutkimusmatkailija ja tykkää maistella erilaisia kahveja.