Pieni suklaapuoti

17.3.2014

Kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, matkaan yöjunalla pohjoiseen Lapin kiertueelle. Pari viikkoa sitten oli jälleen kiertueen aika. Viikon ohjelma suunnitellaan aina hyvissä ajoin ja vierailut lyödään lukkoon paikallisten kahvilayrittäjien ja kauppiaiden kanssa.

Yksi kiertueen vierailukohteista peruuntui lyhyellä varoitusajalla ja koska paluumatka oli kuitenkin jo varattu tietylle päivälle, halusin peruuntuneen keikan tilalle uuden. Yhdessä Pauligin Pohjois-Suomen edustajan kanssa mietimme, mikä olisi matkan varrelle osuva vierailukohde. Pienen pähkäilyn jälkeen keksimme, että voisin viettää viimeisen kiertuepäiväni Kultakuppi-kunniamaininnalla alkuvuodesta palkitussa Choco Delissä Rovaniemellä. Choco Delin omistaja Jouko Rajanen oli heti mukana lyhyestä varoitusajasta huolimatta ja niinpä sovimme vierailun yksityiskohdista.

Choco Deli on pieni viihtyisä kahvila Rovaniemen keskustassa, kävelykadun varrella. Kahvila on tunnettu paikanpäällä valmistetuista suussa sulavista tarjottavista. Suklaan ystäville Choco Deli on oikea paratiisi. Valikoimista löytyy käsintehtyjä ja -maalattuja suklaakonvehteja, joiden resepteissä vain mielikuvitus on rajana. Makunautinnon kruunaa jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti valmistettava tummapaahtoinen Presidentti-pressopannukahvi. Oman sydämeni vei sydämenmallinen maitosuklaa-kinuski-suola-konvehti. Jos liikut Rovaniemellä, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Choco Deliin!

Herkullisin kahviterveisin, Noora

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.