Paulat kokoontuivat Vuosaaren paahtimolla

Pauligin Paula on ollut suomalaisen kahvikulttuurin ja hyvän kahvin lähettiläs jo vuodesta 1950. Päätimme kokoontua "Paula-perheen" kanssa Vuosaaren paahtimolle tapaamaan toisiamme ja juhlistamaan pitkää perinnettä, jota olemme jokainen vuorollamme saaneet edustaa jo 65 vuotta.

Kuvitella, että Pauligin Paula on suomen toiseksi vanhin PR-henkilö heti Joulupukin jälkeen. Jo 65 vuoden ajan Paula-perinne on kulkenut katkeamattomana ja nyt meitä Pauloja on jo 19. Päätimme, että juhlavuoden kunniaksi olisi aika kokoontua ja kutsua kaikki Paulat tapaamiseen Vuosaaren paahtimolle. 

Olimme erittäin iloisia suuresta osallistujamäärästä, sillä kaikkiaan 13 Paulaa pääsi saapumaan paikalle.

Kun kaikki Paulat olivat saapuneet paikalle ja olimme nostaneet onnittelumaljan 65-vuotiaan Paula-brändin kunniaksi, siirryimme kuuntelemaan ensin Pauligin kuulumisia ja sitten minä tietysti kerroin, miten ensimmäinen puoli vuotta Paulana on kulunut, mitä kaikkea olen saanut tehdä ja kokea.

Kuulumisten vaihdon jälkeen oli aika nauttia erinomaisesta illallisesta paahtimon ravintolassa. Tottakai ensin piti ottaa taas vähän yhteiskuvia.

Ravintolamme oli valmistanut todella kauniin ja herkullisen aterian Risentan sekä Santa Marian tuotteista.

Pitkän ruokailun jälkeen siirryimme paahtimon tuotantokäytävälle, jossa esittelin, kuinka kahvin paahtoprosessi nykyään tapahtuu.Tuotannosta siirryimme museoon, joka toi kaikille Pauloille paljon muistoja mieleen menneiltä vuosilta.

Oli mielenkiintoista kuunnella tarinoita ensimmäisten Paulojen ajoilta. Kuvassa 4. Paula Mervi Poutanen, os. Salonen, 3. Paula Anja Tammilehto, os. Mustamäki, sekä viime kesänä valittu,19. "diginatiivi Paula".

Ennen virallista ryhmäkuvaa otimme hieman epävirallisia kuvia Paulan Instagramiin ja Snapchattiin.

Kuvassa ylhäältä alas: 3. Paula Anja Tammilehto, 4. Paula Mervi Poutanen, 6. Paula Maisa Venäläinen, 8. Paula Helena Saine-Laitinen, 9. Paula Liisa Aarnikoivu, 10. Paula Sanna Timola, 11. Paula Anna-Leena Lundén, 12. Paula Taru Marjamaa, 14. Paula Maria Malkamäki, 16. Paula Anni Tarhonen, 17. Paula Ulla Ristkari, 18. Paula Noora Ylikoski sekä 19. Paula Maija Niemi.

Totesin illan aikana, että jokaisen Paulan kanssa tuntuu siltä, kuin olisimme tunteneet jo pidemmän aikaa, vaikka tapaaminen osan kanssa olikin ensimmäinen kerta. Luulenpa meidän olevan jollain tapaa "sielun siskoja", sillä ainoastaan toinen Paula ymmärtää, millaista työtä Paulan työ todellisuudessa on. Kun Pauloja on vain yksi kerrallaan, ei työpaikalta löydy toista "samanmoista", jonka kanssa voisi jakaa mielettömiä kokemuksia, oivalluksia ja neuvoja.

On erittäin hienoa olla osa pitkän historian omaavaa "Paula-perhettä", johon kuuluu jo 19 perheenjäsentä.  

Iltamme oli erittäin onnistunut sekä lämminhenkinen ja päätimmekin, että tästä lähtien pyrimme kokoontumaan paljon useammin.

 

Kiitos ihanat Paulat ja kaikki mukana olleet!

Terveisin

 

Maija 

Pauligin 19. Paula