Paras maistaja vei voiton

Olin mukana Cup Tasting SM 2013-kilpailuissa lauantaina 6.4. Kilpailu  järjestettiin tänä vuonna Verkkokauppa.com:lla Helsingin uudella asuinalueella Jätkäsaaressa merellisessä ympäristössä. Cup Tasting -kilpailu on kahvinmaistokilpailu. Kilpailussa maistetaan kuusi kolmen kahvin ryhmää. Kussakin ryhmässä on kaksi samaa kahvia ja yksi erillinen kahvi, jonka maistajan täytyy erottaa mahdollisimman nopeasti kuuden minuutin kilpailuaikana. Voittajaksi suoriutuu kilpailija, joka erottaa eniten oikeita kahveja lyhyimmässä ajassa. Kilpailuun voi osallistua siis kuka tahansa, sillä edeltävää kahvikokemusta ei tarvita. Jos makuaisti on kunnossa voi maistaja erottaa kahveista mm. hapokkuutta, marjoja, tasapainoisuutta ja täyteläisyyttä.

Kahvia maistellaan lusikoilla, jotka ovat laakeita, että ne antaisivat tilaa ottaa ilmaa suuhuun maistettaessa.
Maistorata oli tänä vuonna haastava ja neljäs kuppisarja sai monet kisaat palaamaan uudestaan sen ääreen pohtimaan oikeaa valintaa. Oli jännittävää seurata maistamista ja sitä, kuinka keskittyneesti kilpailijat panostivat suorituksiinsa. Tarkin suu löytyi  Pekka Heinoselta! Pekka on kahvilayrittäjä ja hän pyörittää Kahvila Valoa Tampereella. Työn kautta on siis jo kahvi tullut tutuksi. Pekka pääsee edustamaan Suomea Cup Tastingin maailmanmestaruuskisoihin Nizzaan 26. - 28. kesäkuuta 2013. Onnea!
Kuvassa kisan voittanut Pekka Heinonen, toiseksi tullut Sampo Latvakangas ja Paula.( Kuva: Olli Seuri. Lähde: Scae Finland, Facebook)
Cup Tasting on yksi World Coffee Eventsin kahvikisoista, joita järjestetään ympäri maailman. Lisätietoja: http://www.worldofcoffee-nice.com/ http://scaefc.wordpress.com/   Tuoksuvin kahviterveisin Ulla Pauligin 17. Paula  

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top