Papujen matkassa – mistä Pauligin kahvi on peräisin?

Tällä kertaa kahvikupposten ääressä työstään minulle kertoi Pauligin raakakahvinostaja András Koroknay-Pál. 

Kerro työstäsi. Mitä kaikkea työhösi kuuluu?

András: Päätehtävänäni on huolehtia, että täällä riittää papuja ja että Pauligin laatuvaatimukset täyttyvät. Pääsen etsimään uusia mielenkiintoisia alkuperiä. Kilimanjarolta Tansaniasta peräisin oleva tämän vuoden vuosikertakahvi, Presidentti Special Blend 2015, on hyvä esimerkki tästä. Kahvin maistaminen on myös osa työtäni.

Miten sinusta tuli kahvinostaja?

András: Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja ajauduin Pauligille sattumalta. Aloitin logistiikan puolelta, jossa ehdin työskennellä viisi vuotta ja nyt olen ollut kahvinostajana 2,5 vuotta. Kahvi on mielenkiintoinen raaka-aine, koska se on luonnontuote, jonka jokainen satokausi on erilainen. Saan olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa kahvinmyyjistä farmitasolle asti.

Mistä kaikkialta Pauligille tulee kahveja? Missä alkuperämaissa olet itse käynyt?

András: Brasiliasta ja Kolumbiasta tulee kaksi kolmannesta, loput kahvit tulevat Väli-Amerikasta sekä Afrikan ja Aasian maista. Olen käynyt itse Brasiliassa, Kolumbiassa, Costa Ricassa, Nicaraguassa sekä Hondurasissa työmatkoilla.

Millaisen matkan kahvi tekee pavusta paahtimolle?

András: Otetaan esimerkiksi Kolumbia. Meille tuleva 20 000 kilon kontti kahvia saattaa tulla usealta sadalta perhetilalta, joissa kahvi viljellään ja sato korjataan täysin käsityönä. Sadonkorjuun jälkeen marjat kuljetetaan suurempiin keräyslaitoksiin autoilla, hevosilla, aaseilla tai muuleilla. Suurimmissa osuuskunnissa tapahtuu seuraava vaihe, joka on raakakahvin prosessointi eli papujen erottelu marjoista. Kolumbiassa kahvi pestään. Osuuskunnista kahvi matkaa konteissa vientiyritysten kautta meriteitse ensin Euroopan suurimpiin satamiin. Siellä kahvi laivataan uudelleen pienempiin aluksiin, joilla se kuljetaan Suomeen. Paahtimo sijaitsee ihanteellisesti aivan Vuosaaren sataman vieressä.

Mikä on erikoisin kokemus, jonka olet matkallasi saanut.

András: Viime reissulla Kolumbiassa pääsin tutustumaan kokeilutilalle. Siellä sain maistaa kahden kaupallisesti tärkeimmän lajikkeen, arabican ja robustan, risteytystä arabustaa ja näin mandariinin kokoisia kahvimarjoja, joissa oli sisällä normaalin kahden pavun sijasta kahdeksan kahvipapua.

Loppuun vielä pakollinen kysymys, mikä on oma lempikahvisi?

András: Kenya maidolla höystettynä, maito pehmentää kahvin makua ja tekee siitä samettisen kokonaisuuden.

Kahviterkuin,

Noora

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top