PANNUKAHVIA - JA PIKKUISEN POROJA

pannu1

Juhla Mokka -pannukahvikiertue starttasi ystävänpäivänä paahtimon pihalta. Pannukahveille oli kutsuttu koko henkilökunta sekä talossa vieraisilla olevat ystävät. Hurjan tuulen tuiverruksen saattelemina monet saapuivat pihalle päiväkahviaan nauttimaan. Raikkaassa ulkoilmassa kahvi maistui, tosin erilaiselta kuin mihin oli totuttu.

Hyväähän se oli, mutta kun on tottunut suodatinkahvin makuun, huomaa nuotiolla valmistetun pannukahvin maistuvan pyöreämmälle ja täyteläisemmälle. Tämä johtunee siitä, että pannulla valmistettuna suurin osa kahvin sisältämästä rasvasta säilyy kahvissa. Lähes kaikille tuttuun pannukahviin liittyy ihanaa nostalgiaa, vaikka vain viisi prosenttia suomalaisista valmistaa kahvinsa edelleen perinteiseen tapaan. Mielikuva nuotion ääressä valmistetusta ja nautitusta kahvista on varmasti yhtä vahva kuin saunominen vastan (tai vihdan) kera. Harvemmin sitä tulee tehtyä, mutta ajatus siitä kuinka se tehdään, on jokaisella. Nuotion äärellä olikin hyvä hetki kerrata pannukahvin valmistusta. Ulkokahvit piristivät, ja kahvittelun jäljiltä sisään palasi virkeää väkeä. Pitäisiköhän päiväkahvin yhteyteen lisätä myös lakisääteinen happihyppely ulkoilmassa työtehon lisäämiseksi? Siltä varalta, että aiot keväthangille ja mielesi tekee kahvia, kerrataan pannukahvin valmistus vielä yhdessä. Mittaa puhtaaseen pannuun raikas kylmä vesi ja nosta pannu nuotiolle. Nauti tulen rätinästä ja savun tuoksusta niin kauan, että vesi kiehahtaa. Siirrä pannu pois nuotion päältä ja mittaa pannukarkeaksi jauhettu kahvi veden joukkoon ja sekoita. Siirrä pannu takaisin tulen päälle ja anna kahvin kiehahtaa kerran – älä kuitenkaan enää keitä sitä. Nosta kahvi selviämään noin 5 minuutiksi. Tämän jälkeen kahvi on valmista nautittavaksi. Parhaalta se maistuu raikkaassa ulkoilmassa, reippaalla mielellä maustettuna, hyvien juttujen kera nautittuna. pannu8 Iltapäivän kahvihetken jälkeen pannukahvipoppoomme pakkasi talvisen maiseman, tukkipuut, nuotion, pannut ja kahvit kahteen pakettiautoon ja aloitti kahden viikon kiertueen pohjoisen maisemissa. Kiertue tavoittaa Tahkon, Pyhän, Levin, Ylläksen ja Rukan suunnalla lomailevat. Minäkin pääsen nauttimaan nuotiotunnelmista ja lumimaisemista Ylläkselle ja Rukalle. Tarkoitus olisi tutustua myös hiukan tarkemmin Koparan porotilaan Pyhätunturilla ja tarjota sielläkin hyvää kahvia. Pakkasen ja viiman keskellä on nautinnollista kaataa ja hörppiä kupillinen tuoksuvaa, höyryävää kahvia ja sulatella sormia ja poskipäitä. Hyvällä tuurilla voi antaa auringon häikäistä vielä hetken! Reippaita ja raikkaita pannukahvihetkiä, Anni.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top