Pääsiäisklassikko: kahvikaritsa 2012

Aika monen suomalaisperheen pääsiäiseen kuuluu paiston aikana kermakahvilla valeltu lampaanviulu. Muistan sen itsekin lapsuudesta, vaikkei mukamas villasukkamainen lampaanliha silloin uponnutkaan. Äiskän valkosipuliperunat sen sijaan ovat uponneet aina. Nykyään äitiliini valmistaa pääsiäislampaan ihan erilailla, eikä kahvi kuulu reseptiin. Meikätyttö sen sijaan pisti hieman modernimman version kahvilampaasta pataan porisemaan. Eikä tartte olla edes pääsiäinen että tätä söis, hyvin sopii juhla-ateriaksi muutenkin. Tämänmoiset reseptit ovat lisäksi omiaan tyhjennyttämään pakkasta viime syksyn sienistä. Mallia reseptiin otettu Siskot kokkaa -blogista.

Karitsanpotkaa, kahvia ja suppilovahveroita

3:lle

3 karitsan potkaa n. 1 l suppilovahveroita (tai muita sieniä) 4-5 sipulia halkaistuna 3-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna n. 3-4 dl kahvia (katso paistoastian mukaan - nestettä pitää olla n. puoleen väliin lihoja) loraus balsamiviinietikkaa 1 rkl kokonaisia pippureita; rose-, valko-, viher- ja mustapippuria n. 1 rkl sinapinsiemeniä 2 sellerin vartta 1 pieni tulinen chili silputtuna nippu timjamia ja rosmariinia silputtuna loraus öljyä ja nokare voita

loraus kermaa

Pinnalle lopuksi silputtua lehtipersiljaa

Paista suppiksia hieman kasaan nokareessa voita.  Kokoa sitten kaikki aineet uuninkestävään pataan ja tarkista, että nestettä on n. puoleen väliin lihoja. Laita pata uuniin 170 asteeseen n. 2-3 tunniksi, kunnes liha on kypsää ja putoaa luulta. Ensimmäisen puolen tunnin kuluttua on hyvä heittää kansi päälle (tai folio), ettei lihat tummu liikaa.

Tarkista suola ja pippuri, pyöristä maut lorauksella kermaa ja  silppua päälle lehtipersiljaa. Tarjoile esimerkiksi hyvän viinin ja uunijuuresten kanssa.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top