MUISTELLAAMPA HETKI

Kesäkuun 6. päivänä vietettiin Pauligin paahtimolla Hyvän kahvin päivää. Perinteiseen tapaan kahvipöytä katettiin koreaksi paahtimon etupihalle ja kahville kutsuttiin taas kaikki työntekijät. Yhdessä nautittiin hyvästä kahvista, kauniista musiikista ja auringonpaisteesta.

Minulle päivä toi mieleen ihania muistoja, sillä tasan vuosi sitten vietettiin jännityksen täyteistä Paulan julkistustilaisuutta. Kevättalven aikana olin monta viikkoa jännittänyt erilaisten hakuvaiheiden aikana, tulisiko minusta uusi Paula. Kun vihdoin ja viimein viimeisessä vaiheessa vietimme kahden muun ehdokkaan kanssa päivää valintaraadin kanssa täällä paahtimolla ja päivän päätteeksi kuulimme tuloksen, en minä kaiken sen odotuksen ja jännityksen lauettua meinannut saada lasillista vettä juotua käsien täristessä. Tämän jälkeen minulla oli muutamia viikkoja aikaa valmistautua tulevaan, muun muassa opiskella kaikki kahvista ja yrityksestä – ja tietenkin kerätä perhosia vatsanpohjaan tulevaa ensiesiintymistä varten! Ennen julkistamista menin aamuvarhaisella kampaamoon, jossa minut pistettiin viimeistä hiussuortuvaa myöten siihen kuntoon, että sopi valokuvata sitten edestä ja takaa. Kampaamolta kiiruhdin Savoyhin, jossa pidettiin varsinainen julkistustilaisuus. Paikalle oli kutsuttu paljon lehdistön edustajia ja tietysti Pauligin väkeä. Alussa pidetyt puheet suhisivat minulta ohi korvien istuessani takimmaisessa pöydässä ja odottaessani kutsua yleisön eteen. Lopulta minulle luovutettiin kuparipannu ja hopeinen levyriipus, joka kuuluu Sääksmäen kansallispukuun. Oli aika nauttia brunssi ennen esittäytymistä Espan lavalla. Hetken hengähdyksen jälkeen kävelin pitkin Esplanadia ja pääsin esittäytymään suurelle yleisölle. Aurinko helli meitä levittämällä säteitään ja kaikki sujui hyvin ja vauhdilla. Esittäytymisen jälkeen lähdin vielä ensimmäisille vierailuille Fazerin kahvilaan ja Cafe Ursulaan. Ennen kuin huomasinkaan, päivä vaihtui iltaan, ja yksi elämäni jännittävimmistä päivistä oli ohi. Mutta nyt vuodenkin päästä huomaan yhä palaavani muistoissani tuohon päivään ja tunnen perhoset vatsan pohjassa ajatellessani kaikkia niitä mukavia hetkiä, joita päivä oli pullollaan. Kulunut vuosi on ollut täynnä ihania hetkiä. Matkustaminen ympäri Suomen on antanut minulle paljon uusia kokemuksia ja onnekseni Paulan tehtävissä saa toimia aina kahden tai kolmen vuoden ajan, eli vielä pääsen haalimaan uusia muistoja. Olen myös ollut erittäin onnellinen mahdollisuudesta päästä seuraamaan Pauligin uuden paahtimon rakentamista ja valmistumista näinkin läheltä. Viime syyskuussa olin mukana peruskiven muuraamisessa ja tänään pääsin osallistumaan harjannostajaisiin. Hienoja historiallisia hetkiä on upeaa olla todistamassa. Juhannuksen jälkeen myös minä pääsen nauttimaan ansaitusta kesälomasta ja heinäkuun puolen välin jälkeen palailen suomalaisten kahvinystävien pariin. Tavataan taas silloin höyryävien kahvikuppien äärellä!

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top