Mökkitalkoot

Kuuma aurinko ja kesän tulosta riemastuneet hyttyset. Virtaava hiki ja kaapin perältä kaivetut rytkyvaatteet. Keltaiset kuulosuojaimet ja pöllyävä sahanpuru. Ei ihan se perinteinen kukkamekkovarustus, jonka voisi kuvitella kuuluvan kesäkuun ensimmäiseen lauantaihin, siihen valkolakeista ja kirmaavista koululaisista tunnettuun. Tällä kertaa ei valmistujaislauantaina meidän sukuun tai tuttavapiiriin osunut yksiäkään kukkamekkojuhlia. Niinpä kaunista kesäpäivää vietettiin muuten vain perhe- ja tuttavaporukalla: mökkitalkoissa. Tontilla on jo komean kesätalon runko, perustuksista kattoon. Mutta on siellä myös lautaa. Ihan hurjasti lautaa. Leveää lankkua, ohutta rimaa, ja sitä kuuluisaa tuppeensahattua, josta kuulemma aiotaan askarrella joskus kirjahyllyjä. Lauantain hommana oli valkata joukosta lattiaan sopivat, karheat laudat ja syöttää ne siirtohöylärille. Olin pöllönä tyttönä luullut, että nykyään kaikki lauta tulee tehtaasta, mutta meidän talkoissa oli paikalla hieno, monta työmaata nähnyt siirtokontti, jonka sisällä siirtohöyläri ja täyttä rautaa oleva höyläkone työskentelivät. Välillä syötiin hernekeittoa ja leipää, sitten jatkettiin. Sileä lauta oli hurjan kaunista, ja työskentelykin oli tehokasta heti, kun talkooväen lihasvoima oli keskitetty oikeisiin paikkoihin. Talkoiden hienous on siinä, että jokaisesta on hyötyä: "liukuhihnan" oikeassa kohdassa minun kaltaiseni spagettikäsikin voi olla tehokas apulainen! Jossakin vaiheessa talkoiden isäntä livahti aittaan kiehauttamaan vettä ja etsimään kahvinsuodattimen ja pannun. Kupillinen kuumaa maistui talkoopäivän lopuksi herkulliselta.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top