Mieli virkeänä, kahvi kuumana!

Uusi vuosi on myös tuonut tullessaan koulujen kevätlukukauden alun. Kevät on myös monissa oppilaitoksissa erityisen koe- ja tenttipainotteinen. Monet suuntaavat esimerkiksi kohti ylioppilaskokeita, keskittyvät opinnäytetöihin ja edelleen kohti valmistumista. Sitä myöten opiskelu vaatii paljon työskentelytunteja ja tiivistä keskittymistä opiskeluun.

 

Raskas lukeminen ja päivittäinen pänttääminen vievät voimia ja ovat pitemmän päälle voivuttavia ilman oikeita selviytymiskeinoja. Kahvi onkin oiva seuralainen tällaisiin tilanteisiin. Luonnon oma piristäjä kohtuullisesti käytettynä parantaa havaintokykyä ja vähentävää väsymystä. Kahvinjuonti lisää vireyttä, kun keskittymiskyky ei ole parhaimmillaan, ja se parantaa lyhytaikaista muistia. Kahvia on ihanaa nauttia paikallaan juuri siitä omasta kuluneesta lempimukista, mutta sen nauttiminen myös matkalla esimerkiksi oppitunnille raikkaassa pakkasessa, on ilahduttava elämys. Tämän mahdollistaa paitsi päivittäisessä katukuvassa näkyvä take away -kulttuuri, mutta myös käteen sopiva termosmuki. Uudelleen täytettävä ja kestävää kehitystä mukaileva, luontoystävällinen termosmuki on oiva seuralainen päivittäisessä liikkumisessa.  Termosmukin vahvuuksia on myös se, että kahvijuoma pysyy kuumana ja aromikkaana pidempään kuin tavallisessa pahvimukissa. Koska Paulan työhön kuuluu paljon reissaamista, on Juhla Mokka -termosmukista tullut minullekin oikein uskollinen ystävä auton mukitelineeseen.  Tunnen itse termosmukin hyvät puolet ja siksi haluankin jakaa tämän oivan matkakumppanin vahvuudet aktiivisten kahvin nauttijoiden kanssa käynnistämällä pienen kilpailun. Nyt siis sinulla on mahdollisuus voittaa omaksesi pirteän punainen Juhla Mokka -termosmuki ja testata omakätisesti sen toimivuus. Opiskeluteemaa jatkaen on kilpailukysymys pieni aivopähkinä: -          Miten kauan kahvi säilyy hyvän makuisena ilman termosmukia?

  Kilpailuun voi vastata kommentoimalla blogitekstiä. Kaikkien kilpailuun vastanneiden kesken arvotaan 10 kpl Juhla Mokka -termosmukeja. Kilpailu loppuu 31.1. ja kaikille voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti kommentoinnin yhteydessä ilmoitetun sähköpostiosoitteen välityksellä. Ystävällisin kahviterveisin Ulla Pauligin 17. Paula

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top