Laadukas suodatinpaperi uuttaa hyvän kahvin

30.11.2016

Suodatinmenetelmä syntyi, kun Melitta-rouva iski kattilan pohjaan reiän!

Suodatinpaperi sai alkunsa saksalaisrouva Melitta Benzin keksinnöstä. Tarinan mukaan Bentz kyllästyi juomaan kahvinpuruja sisältävää pannukahvia ja ryhtyi kokeilemaan erilaisia tapoja valmistaa kahvia. Eipä aikaakaan, kun Bentz keksi rei’ittää metalliastian pohjan, jonka päälle hän asetti imupaperin kahvin suodattimeksi. Keksintöönsä tyytyväisenä Bentz esitteli alumiinisen Melitta-suodattimensa Leipzigin messuilla vuonna 1909. Uusi kahvin valmistustapa oli menestys.

Suomessa suodatinpapereita alettiin käyttää vuonna 1956, kun Paulig aloitti Melitta-suodatinpapereiden maahantuonnin ja toi samalla suodatinmenetelmän, melittan, Suomeen. Pauligin konsulenteilla oli hienot matka-arkut posliinikannuineen, -suodattimineen ja -kuppeineen, joiden avulla uutta menetelmää esiteltiin kuluttajille.

Kahvi sisältää kahvirasvaa, joka vaikuttaa valmiin kahvijuoman makuun. Kahvipannulla ja pressopannulla valmistettaessa kahvirasva jää kahviin. Suodatinmenetelmässä kahvirasva jää suodatinpaperiin ja kahvi on kirkkaampaa. Rasva-aineilla on vaikutusta myös kahvin makuun. Kahvirasvat voivat nostaa kolesterolitasoa, joten jos kolesteroli on koholla, kannattaa jokapäiväiseen käyttöön valita suodatettu kahvi.

Melitta-suodatinpaperit poikkeavat muista suodatinpapereista niin kutsuttujen aromihuokosten ansiosta. Mikroskooppisen pienet aromihuokoset varmistavat, että vesi valuu suodattimen läpi ihanteellisella nopeudella irrottaen tarkasti kahvin aromit. Tarjolla on monenlaisia ja eri kokoisia suodatinpapereita kahvilaitteesta riippuen. Suosituimpia ovat valkoiset suodatinpaperit, jotka vuodesta 1993 on valmistettu happivalkaisumenetelmällä. Valkaisemattomia suodatinpapereita on valmistettu vuodesta 1989.

Usein kysytty kysymys: ”Pitääkö suodatinpaperin reunat taittaa”?

Korkealaatuisen suodatinpaperin tunnistaa tasaisesta kuitumassasta ja silloin myös kahvi uuttuu parhaalla mahdollisella tavalla. Kun katsot paperia vaikka ikkunan valoa vasten, näet, miten tasaisesti kuitumassa on. Kahvia valmistettaessa kannattaa suodatinpaperin reunat aina taitella huolellisesti, jotta pussi istuu tukevasti suodattimeen. Muutoin suodatinpaperin reunat helposti taittuvat kahvin päälle ja uuttaminen epäonnistuu. Lisäksi annosteltu kahvijauhe kannattaa tasoittaa varovasti esimerkiksi kahvimitalla, ei ravistamalla, jotta hienot kahvihiukkaset eivät tuki suodatinpaperia.

Suodatinmenetelmällä valmistettu kahvi on edelleen suosituinta. Yli puolet suomalaisista (54%) käyttää vain suodatinkahvia. (Taloustutkimus 6/2015)

 

”Melittalla valmistettu kahvi – ihanampi kuin tuhat suukkoa”, kiteytti mainosmies rouva Bentzin keksinnön.

Terveisin Kaisa kuluttajapalvelusta!