Kun uutta Paulaa valitaan, kiinnitetään erityisesti huomiota myös hänen esiintymistaitoihinsa.

paula 043editKyky esiintyä ja halu olla esillä joutuvat suurennuslasin alle, kun hakijoita valitaan. Tässä työssä on hyvinkin erilaisia tilanteita joihin pitää aina tilanteen mukaan sopeutua.  Välillä olen pitänyt kahviluentoa täydelle auditoriolle, jossa kuulijoita on ollut kerralla parisensataa. Toisinaan maistatuksia järjestettäessä marketeissa voi olla, että hetkittäin pöydän takana on yksi henkilö. Esiintymisessä pitää olla myös tilannetajua, milloin on aika paistatella parrasvaloissa ja milloin jäädä sivummalle ja antaa vuoro toiselle.

Kun olin hakemassa Paulaksi ,meitä testattiin monin tavoin juuri esiintymistä silmällä pitäen.  Otettiin koekuvia, pidettiin kahviesittelyä, esiinnyttiin ryhmänä ja yksin. Jopa niin, että huoneessa ei ollut mitään muuta kuin kamera.

Ensimmäistä kertaa minä menin pitämään esitystä Pauligin Paulan historiasta ja matkasta tähän päivään eräälle vanhainkodille. Päiväkahvien yhteyteen oli sovittu keskustelun alustus, jonka olin luvannut vetää. Valmistauduin tilanteeseen harjoittelemalla viidentoista minuutin esiintymistä niin peilin edessä kuin ilmankin. Automatkankin taisin sillä kertaa käyttää höpöttäen sanoja ulkoa. Ensimmäinen minuutti oli jännittävin, sitten jännitys katosi ja esiintyminen sujui mallikkaasti. Ja edelleenkin, esiinnyn missä tahansa, ensimmäiset sekunnit jännittävät, syvä henkäys ja loppu sujuu.

paula 015edit

Tässä työssä pääsee myös kohtaamaan median. Monesti olen päässyt vierailemaan radiolähetyksissä, lehdistöä tapaan lähes viikoittain ja muutaman kerran olen ollut mukana tv-lähetyksissäkin.  Median kanssa toimiminen on kiehtovaa, kun on saanut siihen hyvät työkalut. Kun uusi Paula valitaan, tulee hänen ohjelmaansa kuulumaan mediakoulutusta, aivan kuten minullakin aikoinaan.

Ja vaikka aina ei varsinaisesti ”esiinny”, niin Paulan työasussa sitä on kuitenkin jollain tavalla esillä myös silloin, kun vaikka kävelee kaupassa esittelypisteeltä takahuoneeseen ruokatunnille.  Esiintyminen päättyy vasta, kun on vaihtanut omat vaatteet päälle ja sulautuu taas joukkoon.

Ehkäpä estradi on seuraavaksi Sinun?

Anni

Tags 
Paulan haku
esiintyminen
Blogimerkintä