Kesäkahveilla Helsingissä

Halusimme selvittää miltä kesäinen kesäkahviskene näyttää Helsingissä.  Juodaanko sumpit samoin kesät talvet vai vaihtuuko suodatinkahvi uuden trendin mukaan esimerkiksi jääamericanoksi?

Tempo on selvästi hidastunut kesäisen Helsingin kaduilla saapuessani pelipaikoille. Vain turisteilla näyttäisi olevan kiire isot kamerat kaulassa. Olen päättänyt tehdä tutkivaa journalismia pilke silmäkulmassa kiertämällä keskustan kesän ykköspaikat ja kysellen ihmisiltä heidän kesäisistä kahvihetkistään. Ensimmäisenä suunnistan Koffin puistoon, jossa näin keskellä päivää on vain harvakseltaan ihmisiä. Skannaan ympäristöä ja huomaan kaksi rennon oloista vanhempaa rouvaa. Varjoisella penkillä istuskelevat Ritva ja Anja. Avaan keskustelun ja kysyn heidän kesäisistä kahvihetkistään. ”Tulimme juuri kahvilta tuolta Ekbergiltä”, he kertovat. ”Kesällä ja talvella tulee juotua kahvit aamuisin ja sitten iltapäivällä. Ennen ostin aina Juhla Mokkaa, mutta nykyään ostan vähän milloin mitäkin”, Ritva kertoo. ”Minäkin juon aamulla ja iltapäivällä. Mielestäni paras kesäkahvipaikka on kahvila Regatta Töölössä tai sitten cappucino tuossa Stockmannin kulmakahvilassa”, Anja vinkkaa. Kesä on heidän mielestään parasta aikaa, koska silloin vanhakin pystyy liikkumaan ja olemaan luonnossa - ja tietenkin juomaan kahvit ulkona. Jatkaessani matkaa pysähdyn jututtamaan Aulia ja Maijaa, jotka ovat auringonottopuuhissa. Auli toteaa, ettei juo kahvia mutta ”kahveilla” on silti kiva käydä. He ovat juuri tulleet Ekbergiltä. Maija kertoo juovansa kesällä mielellään Starbucksin kylmiä kahveja. ”Tunnen kyllä teidän Juhla Mokan ja sitten Cupsolo-laitteen. Cupsololla tulee kyllä ihan hyvää kahvia”, Maija miettii. Heidän mielestään parhaimmat kesäkahvipaikat ovat Helsingin moninaiset terassit. Yhtenä suosikkina he mainitsevat Espan puiston. Kysymykseen, mikä on heidän mielestään kahvissa tärkeää, Maija toteaa: “On se kyllä se tuoreus”. Matka jatkuu kauppatorille Toripoikien kahvilaan. Kahvilan pöydästä bongaan Airan ja Trygven. ”Aina juodaan päiväkahvit. Parhaat kesäkahvit juodaan kyllä asuntoautossa. Tänne Toripojille tullaan myös usein. Presidenttiähän täällä myydään. Tärkeää kesäkahvipaikassa on, että pääsee katsomaan kaupungin vilinää. Kahvi ei kuitenkaan maistu jos asteita on yli 25. Siinä menee kahviraja. Parasta kahvia on perinteinen vaaleapaahtoinen Juhla Mokka”, he kertovat. Seuraavaksi suuntaan tuomiokirkolle ja huomaan Helsinki Helpit. Heitä varmasti pyydetään usein suosittelemaan kahvipaikkoja kesäturisteille, joten kysyn heiltä. Ruskettuneet ja iloiset Helpit Anni ja Karoliina pohtivat hetken. ”Helsingissä on paljon hyviä paikkoja. Hyvät kesäkahvit voisi juoda esimerkiksi Suomenlinnassa termarista. Tai ainakin suosittelisin menemään kahville meren äärelle. Kahvila Regatta voisi myös olla hyvä vaihtoehto. Kesäkahvihetki rakentuu yhtä paljon mukavasta ympäristöstä kuin hyvästä kahvista”, tytöt pohtivat. Kierros alkaa olla lopuillaan, mutta päätän vielä käydä jututtamassa Kluuvin kauppakeskuksessa sijaitsevan Fratello Torrefazionen henkilökuntaa. Jutustelen kahvilan osaomistajan Janina Lindgrenin kanssa. ”Kesäisinä kahvijuomina meillä myydään erityisesti jäälatteja ja jääamericanoa. Hyvä kylmiä kesäkahveja saa esimerkiksi myös Kallion Good Life Coffeesta sekä Töölön The Exhibitionistista. Mielestäni paras kesäkahvi on jäälatte puistossa juotuna. Tärkeintä kesäkahvissa ja kahvissa yleensä on tietenkin maku ja oikeaoppinen valmistustapa”, Janina toteaa. Paulig Café listasi parhaat paikat juoda piknikkahvit Länsi-Mustasaaren kärki Suomenlinnassa - suojassa turistimassoilta Espan puisto – voit tarkastella turistimassoja ja kuunnella Espan lavan musiikkiesityksiä Stadionin viereiset kalliot – kuulet konsertit yhtä hyvin kuin jos olisit itse sisällä Aurinkolahden rannat – kahvien jälkeen voi pulahtaa mereen

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top