Kahvilapäivä Lohjalla

Mielestäni yksi kesän ihanimmista vierailukohteista on Lohjalla sijaitseva Café Lauri. Viime viikolla pääsin taas vierailemaan Laurissa kahvilapäivän yhteydessä. Lohjan kahvilapäivä järjestettiin tänävuonna jo kolmatta kertaa. 

Lohjaa voidaan pitää varsinaisena kahvilakaupunkina. Sanotaan, että Lohjalla olisi mahdollisesti eniten kahviloita asukkaita kohden. Tänä vuonna kahvilapäivään osallistui jo 18 kahvilaa.

"Kahvilapäivän takana kantava ajatus on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.Yhteistyössä on voimaa ja kahvilapäivä on siitä erinomainen esimerkki kaikille yrityksille. Mekin olemme lähes kaikki pieniä yksityisiä kahviloita ja siitä huolimatta yhteistyö sujuu ja se luo kaikille hyvää eikä ole keneltäkään pois. Idea syntyi kolme vuotta sitten yhdessä St Honorén yrittäjien kanssa, kun mietimme, mitä kivaa voisimme yhdessä tehdä Lohjan kahvilakulttuurin hyväksi. Kahvilapäivä sai nopeasti tuulta siipiensä alle, sillä mukana on paljon yhteistyökumppaneita myös taiteiden aloilta." Café Laurin yrittäjä Jukka Turunen kertoo. 

Kahvilapäivän suurin tarkoitus on saada ihmiset liikkeelle, tutustumaan kahvilatarjontaan, maistamaan eri tuotteita ja kahveja. 

Kahvilapäivä ja upea sää todellakin innostivat ihmiset liikkeelle. Café Laurissa ovi kävi reippaaseen tahtiin ja tupa oli täynnä viimeistä paikkaa myöten lähes kokoajan.

”Kyllä meillä käy aina paljon asiakkaita, mutta tänään esimerkiksi täällä näkee aivan täysin uusia kasvoja. On mukavaa huomata, kun saamme kannustettua ihmisiä kahviloihin ja kokeilemaan eri paikkoja". Jukka toteaa.  

Päivän aikana Laurin estradilla nähtiin monia musiikkiesityksiä, tanssia ja jopa teatteria. 

Ehdin päivän aikana pistäytyä myös parissa muussa kahvilassa, jotka olivat mukana kahvilapäivässä. Mimosan asiakkaita yllätettiin santsikupillisella suoraan Paulan kuparipannusta. 

Lohjan torilla sijaitsevan Kaffelan terassille oli moni asiakas saapunut nauttimaan kauniista päivästä, joten santiskupit kuparipannusta kelpasivat myös Kaffelassa!  

Tämän kesän kahvilavierailut saivat erinomaisen aloituksen ja innolla odotan taas reissaamista erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa! 

Seuraa kuulumisiani myös Instagramin ja Snapchatin puolella: @pauligin_paula.

 

Aurinkoista ALKANUTTA kesää toivottelee,

 

Maija

Pauligin 19. Paula

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top