”Kaduilta ja teiltä, jouluun hiljenneiltä, sydäntunteen lähetän, tavoittamaan ystävän.”

Vuosi alkaa olla lopuillaan vaikka juurihan oli kesä ja työni Paulana vasta aluillaan. Kun nyt joulun kynnyksellä ajattelen kuluneita kuukausia, en voi kuin todeta, että olen vihdoinkin löytänyt itselleni täydellisesti sopivan työn.

Yksikään päivä Paulana ei taatusti ole samanlainen, saan reissata ympäri Suomea ja ennen kaikkea tavata joka päivä uusia ihmisiä – teitä kahvinystäviä! Olen löytänyt paikkoja, joissa varmasti poikkean kahville vielä pestini päätyttyäkin.

Joulun alla ajatus siirtyy kaikkein lähimpiin ystäviin ja perheeseen. Työkiireiden hellittäessä matkustan heidän luokseen ja aion viettää kiireettömän joulun läheisten ja hyvän ruoan parissa! Ennen jouluun rauhoittumista on ihana pitää pieni hemmotteluhetki kiireiden keskellä. Kokeile sinäkin tätä herkullista kahvireseptiä:

Christmas Coffee

1 cl kanelisiirappia

Pauligin suodatinkahvia

Kevyesti vaahdotettua kermaa

Päälle piparkakkumuruja

Kaada kahvikupin pohjalle sentti kanelisiirappia ja täytä kuppi Pauligin suodatinkahvilla.

Jätä kuppiin tilaa kevyesti vaahdotetulle kermalle, jonka voit kaataa juoman päälle lusikan avulla. Kerman päälle voit halutessasi ripotella piparkakkumuruja.

 

Ennen uutta vuotta ja uusia kujeita toivotan kaikille nautinnollista ja kiireetöntä joulunaikaa!

Terveisin Noora

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top