Joululahjavinkki: Makusiirappi

Jos pukinkontista uupuu vielä lahjoja, niin yksi nopea, helppo ja makea lahja kahvinystävälle on itse tehty makusiirappi.
 
Itse halusin siirapistani oikein joulunmakuisen, joten käytin maustamiseen Santa Marian luomu kanelia ja kanelitankoja. Siirapin voi maustaa oikeastaan millä vaan: vaniljalla, marjoilla, yrteillä – mitä vaan ikinä keksitkään.
 
 
Siirappiin tarvitset:
 
1 osa sokeria
1 osa vettä
muutama kanelitanko
jauhettua kanelia
 
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Itse käytin 5 dl vettä ja 5 dl sokeria. Sopiva määrä riippuu siitä minkä kokoiseen pulloon suunnittelit siirapin laittaa. Omani oli suunnilleen puolilitrainen. Heitä sokeriveden sekaan muutama kanelitanko ja reilusti jauhettua kanelia – tietenkin oman maun mukaan. Mikäli haluat siirapista ihan kirkkaan väristä, jätä jauhettu kaneli pois. Siitä nimittäin tulee siirappiin ruskeita täpliä. Keittele siirappia hiljalleen kattilassa siten että kaikki sokeri sulaa. Keittele kasaan oman mielen mukaan, itse jätin siirappini aika juoksevaksi. Kun siirappi on koostumukseltaan sopivaa, anna sen vähän jäähtyä. Kaada hieman jäähtynyt siirappi suppilon läpi puhtaaseen lasipulloon. Sulje pullo ”nokalla”, joka helpottaa annostelua ja kaatamista. Koristele pullo asianmukaisesti :)
 
 
Lisää siirappia kahviin 1-2 cl. Varo laittamasta liikaa, se on todella makeaa! Täydellisen joulukahvin teet annostelemalla pari senttiä kanelisiirappia kupin pohjalle, valuttamalla päälle espresson ja täyttämällä kupin kevyesti vaahdotetulla maidolla. Kahvin päälle voi ripotella jauhettua kanelia tai vaikka piparimurua.
 
 
 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top