Hätäkahvit tarjoaa vertaistukea pian myös Nappi Naapurissa

Loppuvuoden 2014 aikana Facebookiin perustetut nuorten äitien vertaistukeen tarkoitetut Hätäkahvit -ryhmät ovat saavuttaneet suuren suosion ja ryhmiä onkin jo yli 100 eri puolilla Suomea. Hätäkahvit-ryhmiä perustetaan sellaisia tilanteita varten, jossa äiti kokee, että ei juuri sillä hetkellä jaksa lastensa kanssa yksin ja tarvitsee kipeästi apua ja tukea samanlaisessa tilanteessa olevilta.

Yhteisöllisiä projekteja toteuttavassa Yhteismaa ry:ssä pohdittiin, voisiko verkkoyhteisö Nappi Naapurin käyttöympäristöstä olla hyötyä myös Hätäkahvit -ajatuksen eteenpäinviemisessä. Nappi Naapuri  -palvelu on virtuaalinen kyläverkosto, naapurustojen oma sosiaalinen media, josta löytyy apua, seuraa ja tukea lähialueelta. Yhteismaa ry:stä ehdotettiin oman Hätäkahvit-painikkeen luomista Nappi Naapuriin ja Paulig lähti mukaan yhteistyöhön laajentamaan palvelua entisestään. Oma Hätäkahvit-painike lanseerataan Nappi Naapurissa tammikuussa 2015.

Lapset ja nuoret ovat aina olleet Pauligin yhteiskunnallisten hankkeiden tärkein kohderyhmä. Koska vanhempien jaksaminen vaikuttaa merkittävästi myös lasten hyvinvointiin, olimme heti valmiit tukemaan tällä pienellä eleellä toimintaa, joka voi ennaltaehkäistä monia loppuunuupumisia. Toimintamme ja ajattelumme keskiössä on vahvasti yhteisöllisyys, jota myös Hätäkahviryhmät edustavat. Kahvikupin äärelle on toisilleen tuntemattomienkin luontevaa kokoontua purkamaan tuntojaan.”, kertoo viestintäpäällikkö Mervi Siikala.

Tutustu Nappi Naapuri -palveluun

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top