Esittelyssä Vuoden Barista 2014 - Helka Ikonen

Suomessa käydään vuosittain baristojen suomenmestaruuskilpailut. Tänä vuonna voittoon ylsi Helka Ikonen, joka edustaa Suomea tällä viikolla käytävissä baristojen maailmanmestaruuskilpailuissa Italiassa.
 
Suurelle yleisölle baristakilpailut ovat edelleen tuntematon konsepti, joten kerrataan mistä oikeastaan kilpaillaan: jokainen kilpailija valmistaa 15 minuutin aikana neljä espressoa, neljä cappuccinoa ja neljä etukäteen suunnittelemaansa signature-juomaa, jossa kahvi on pääraaka-aineena. Kilpailuun osallistuminen vaatii kuukausien harjoittelua, jotta kisarutiinista tulee mahdollisimman virheetön ja luonteva. Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä, vaan baristalta vaaditaan syvällistä kahvin ymmärtämistä, jota hän ilmentää suorituksen aikana kertoen valitsemastaan kahvista ja valmistustavoista. Tuomaristo arvio mm. teknistä osaamista, kahvijuomien makua, luovuutta ja baristan ammattimaisuutta.
 


Kisavalmisteluiden ohessa Helka ennätti vastata muutamaan kysymykseen:
 
Kuka on Suomen paras barista Helka Ikonen? Miten olet päätynyt kahvimaailmaan?
 
Olen 21 vuotta vanha ja opiskelen alakoulun luokanopettajaksi Turun Yliopistossa. Alun perin olen kotoisin Paimiosta, mutta olen asunut Turussa jo muutaman vuoden. Kahvin ja opiskelun lisäksi nautin tällä hetkellä esimerkiksi juoksemisesta ja musiikista monessa muodossa. 
 
Kahvimaailmaan olen päätynyt osittain sattuman kautta. Hain lukioaikana kesätöitä Salossa sijaitsevasta Toinen Keksi -kahvilasta, jossa aloitin tiskarina ja kassatyttönä. Jatkoin Keksissä kesän jälkeen viikonloppuisin ja kiinnostuin nopeasti espressopohjaisten kahvien valmistamisesta. Siirryin hiljalleen espressokoneen taakse töihin ja parhaita työvuoroja olivat ne, joina sain tehdä mahdollisimman paljon kahvia. 
 
Kiinnostus pysyi kuitenkin melko pintapuolisena siihen asti, kunnes aloitin työt Cafe Artissa elokuussa 2013. Heillä oli tarvetta baristalle ja olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Viimeisen vuoden aikana olen ottanut harppauksen, kiinnostukseni kahvia kohtaan on syventynyt ja tietämykseni on lisääntynyt. 
 
Kerro nykyisestä työstäsi?
 
Olen melko tiiviisti espressokoneen takana Cafe Artissa. Cafe Art on kiireinen kahvila, jossa kahvia tehdään kiireisimpinä päivinä niin paljon kuin ehditään. Parasta on tunne siitä, että osaa työnsä, tekee sitä mielellään ja haluaa tehdä parhaansa.
 
Mikä on lempikahvisi ja minkälainen on täydellinen kahvihetki?
 
Tällä hetkellä lempikahvini on Turun Kahvipaahtimon Kenia Kamwangi. Täydellinen kahvihetki on ennen kaikkea kiireetön ja mielellään ulkona.
 
Onko sinulla Barista-esikuvaa?
 
En osaa sanoa vain yhtä henkilöä, mutta esimerkiksi Matt Pergerin ja Charles Babinskin kisavideoita ja muita olen katsellut viime aikoina. Pidän heidän tavastaan suhtautua kahviin ja esiintyä.
 
Mitä Vuoden Barista -titteli sinulle merkitsi? Miten se on vaikuttanut elämääsi/työhösi?
 
Kun tällaiseen kisaan laittaa paljon aikaa ja energiaa, haluaa onnistua. Voitto merkitsi palkintoa kaikesta valmistautumisesta. Toistaiseksi se on vaikuttanut lähinnä niin, että olen saanut jatkaa kisafiiliksissä kahvin parissa valmistautuen MM-kisoihin.
 
Miten olet valmistautunut tuleviin MM-kisoihin? Miten aiot erottautua joukosta?
 
Uuden kahvin etsintä ja varsinkin sen saaminen parhaimmilleen paahdon ja reseptien puolesta on ollut isona osana valmistautumista. Olen esimerkiksi katsonut vanhoja kisavideoita ja hionut ideaa oman esitykseni takana. Suorituksen saattaminen lopulliseen muotoonsa on viimeisillään ja vielä olisi tarkoitus tankata 15 minuutin esitystä useaan kertaan. Keskityn esityksessä erityisesti siihen, kuinka valmistan espressot ja saatan erottautua joukosta juuri valmistamisen osalta.
 
Tavoitteeni on saada suoritukseni läpi suunnitellusti ja katsoa mihin se riittää.
 
Oletko kohdannut haasteita valmistautumisessa/harjoittelussa?
 
Kiire ja ajanpuute ovat olleet erityisinä haasteina valmistautumisessa. Koska halusimme käyttää tuoreen satokauden kahvia, valmistautumiseen on liittynyt jännittäviä hetkiä ja kahvien odottamista. On luonnollisesti ollut niitä epätoivon hetkiä, kun valittu kisakahvi ei ole maistunut siltä kuin olen odottanut ja ne ovat saaneet hermoilemaan. Nyt olen tyytyväinen suunniteltuun suoritukseen ja kahviin. Olen kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen saanut. Olen voinut harjoitella Turun Kahvipaahtimolla, enkä ole jäänyt yksin valmistautumisen kanssa.  
 
JÄNNITTÄÄKÖ???
 
Jännittää, mutta jännitys vähenee sitä myötä kun käyn suoritusta läpi ja tulen varmemmaksi siitä, että tämän voi esittää kunnialla. Ehkä eniten jännittää, että ovatko kaikki astiat ehjiä ja tavarat mukana perille päästessä. Jos valmisteluajan lopulla kaikki on kunnossa, niin koitan viisitoista minuuttia jännittää hieman vähemmän. Toivon, että esitys menisi suunnitelmien mukaan.
 
Mitä tapahtuu kisojen jälkeen? Onko sinulla kahvialaan liittyviä unelmia tai tavoitteita?
 
Kisojen jälkeen aion palautua ja rauhoittua muutaman päivän ajan. Kahvialaan liittyen ainakin intoa ja halua ymmärtää alaa paremmin riittää. Unelmiakin on herännyt tai ainakin näen kahvialan tuomat mahdollisuudet eri lailla. Tuntuu, että haluan kanavoida tämän energian ja innostukseni kahvia kohtaan jotenkin oikeaan osoitteeseen, mutta mietin sitä tarkemmin kisojen jälkeen. 

Kuva: SCAE Suomi/Jyri Rasinmäki
 
Barista World Championship 2014 käydään Italian Riminissä ensi viikolla, Helkan kisasuoritus on tiistaina 10.6. paikallista aikaa klo. 10:55. Suorituksen voi katsoa livestreamina verkossa. Lisätietoa ja linkit livestreamiin täältä.
 
World of Cofffee-messujen yhteydessä kisataan myös World Brewers Cup, jossa Suomea edustaa Good Life Coffee:n omistaja, Lauri Pipinen. Laurin kisasuoritukset on keskiviikkona, aikataulut ja linkit livestreamiin täältä.
 
Hurjasti tsemppiä Helka ja Lauri!
 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top