ALLA KUUMAN AURINGON

Kesäloman jälkeen oli taas ihana palata virkistäytyneenä ja hyvin levänneenä takaisin töihin. Varsinaiset kesäkelitkin oikeastaan alkoivat samoihin aikoihin. Suomi on täynnä ihania kesätapahtumia, ja minä olen onnellisessa asemassa päästessäni osallistumaan moniin niistä. Viime viikolla kiersin Länsi-Suomea ja sen ihastuttavia merenrantakaupunkeja.

Rauman vanhan kaupungin keskustassa sijaitsee tunnelmallinen Kontion Konditoria, joka oli Rauman pitsiviikkojen aikana täynnä asiakkaita. Sisäpihan suloisella terassilla maistui kahvikupillinen ja toinenkin, vaikka lämpömittari oli reilusti hellelukemien puolella. Pitsiviikkojen aikana konditoria on raumalaisittain auki "aamust ehtosse ja siäl nautita kaffet ja hyvälist". Iltapäivän aikana kaappasin kainalooni Kontion hienon karhupatsaan ja pyysin kahvilan tyttöjä ottamaan meistä kuvan! Turussa vierailin Aurajoen rannalla Aurasillan kupeessa Kahvila Paawossa. Helteisenä päivänä terassivarjojen alla pöydät täyttyivät asiakkaista, joiden kanssa rupateltiin pitkät pätkät. Tiesitkö muuten, että suomalaisten kova kahvinkulutus ei laske, vaikka kesällä olisi minkälaiset lämpölukemat? Kahvia juodaan silti yhtä lailla kuin talvipakkastenkin aikana! Suomalaiset juovat kahvia noin 5 kuppia päivässä. Totta kai päiväkirjaan tarvittiin myös kuvia Paawosta ja minusta, meillä kun oli molemmilla upeat työasut yllämme. Sunnuntaina 27.7. vierailin jo toistamiseen Paula-aikanani Naantalin unikeonpäivässä. Aamuvarhaisella oli hauska seurata kaupungin heräämistä ja asukkaiden saapumista rantalaiturille soittokunnan soittaessa. Vuoden Unikeko herätetään heittämällä hänet kello 7.00 venesataman altaaseen. Unikeon henkilöllisyys selviää vasta, kun hän kipuaa takaisin rantalaiturille. Tarkoin varjeltu salaisuus, vuoden 2008 Unikeko, oli Kultarantagolf & Resortin toimitusjohtaja Pekka Jokisuu. Unikeonpäivän ohjelma alkaa kello 5.30 aamuhölkällä ja jatkuu illansuuhun asti. Unikeon paljastumisen jälkeen kaupunkilaiset saapuvat sankoin joukoin ravintoloiden aamiaiselle, ja minä herättelin heitä kahvin voimalla Cafe Amandiksen terassilla. Vuosi sitten tapasin aamiaskahvien aikana ihastuttavan pariskunnan Ylöjärveltä. Hekin olivat silloin ensimmäistä kertaa Naantalissa ja saapuivat tänä vuonna uudelleen tunnelmoimaan paikan päälle heinäkuista aamua. Rouva kertoi, että viime vuonna käymämme keskustelun jälkeen hän oli suosituksestani päättänyt maistaa Presidentti Tumma Paahto -kahvia ja todennut löytäneensä uuden suosikin! Oli hauska kuulla, että vinkkini oli johtanut nautinnolliseen kahvielämykseen. Koska työasuni Sääksmäen juhlapuku on täyttä villaa ja melko lämmin tällaisilla keleillä, odottelen jo innokkaana hieman viileämpiä työpäiviä.

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top