Ainutkertaisia elämyksiä Paulana

Matkani Pauligin Paulana lähenee loppuaan ja viimeinen puolen vuoden rupeama alkoi ensimmäinen tammikuuta 2013. Kohta kolmivuotisen Paula-kauteni aikana olen päässyt kokemaan ja näkemään ainutkertaisia asioita: olen mm. tarjoillut kahvit kahdelle istuvalle presidentille puolisoineen, vieraillut sadoilla eri paikkakunnilla maakunnissa ja matkannut yli 130 000 kilometriä ympäri Suomen maata, esiintynyt kansallisissa televisio- ja radiolähetyksissä, tavannut uskomattomia ihmisiä ja päässyt syventymään meitä kaikkia suomalaisia yhdistävän kahvin maailmaan! Työn myötä olen saanut ikimuistoisia kokemuksia ja on todella ollut etuoikeus päästä tekemään tällaista työtä. Tämä aika on ollut minulle ainutlaatuinen elämänkoulu, jonka mukanaan tuomat ilot ja surut ovat kasvattaneet minua myös ihmisenä. Itsevarmuuteni ja esiintymisrohkeuteni ovat myös kasvaneet toimen myötä. Haasteitakin on tämä kunnia tuonut tullessaan ja niistä ehkä merkittävimmät ovat olleet matkustamisen raskaus ja työn aika ajoin hyvin yksinäinen luonne. Työn monipuolisuus pitää kuitenkin positiivisen motivaation yllä, sillä mikään päivä ei ole koskaan samanlainen! Ominaisuudet, joita vaaditaan tähän tehtävään, ovat mm. avoimuus, helposti lähestyttävyys, positiivisuus, lannistumaton ja vahva luonne, valmius heittäytyä uusiin tilanteisiin, sosiaalisuus, sanavalmius, monipuolinen huumorintaju ja rohkeus. Työ itsessään myös vahvistaa monia näitä ominaisuuksia omassa persoonassa ja itsevarmuus sekä kokemus erilaisiin tilanteisiin lisääntyvät työn myötä. Paulana pääsee tarkastelemaan ja kokemaan suomalaisten ainutlaatuisen kahvikulttuurin ennen kokemattomalla tavalla sekä pääsee itse myös osaksi sitä. On ollut ihastuttavaa huomata, kuinka suomalaisille kahvi on niin sydämen asia. Omalta osaltani suhtautuminen kahviin on muuttunut työn myötä ja arvostukseni kahvia, ja erityisesti hyvää kahvia, kohtaan on noussut. Tätä toimea voi ajatella myös tulevaisuuden työllistymisen kannalta, sillä se että on työskennellyt yhdessä Suomen suurimmista teollisuuden alan perheyrityksistä, on varmasti loistava meriitti. Minulle erityisesti sen takia, kun pääsuuntautumisaineenani tradenomin tutkinnossa minulla on markkinointi. Kuulostiko jännittävältä? Heräsikö mielenkiintosi? Jos vastasit kyllä, kannattaa pysyä kuulolla, sillä uuden Paulan haku alkaa 14.tammikuuta ja juuri sinä voit olla Pauligin 18. Paula. Tuoksuvin kahviterveisin Ulla Pauligin 17. Paula  

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top