Vuoden 2011 parhaiden kahvinautintojen etsintä alkaa!

 

Paulig haluaa kannustaa laadukkaiden kahvien taitajia ja palkitsee vuoden 2011 parhaat kahvikupilliset Vuoden Kultakuppi- ja Vuoden Kultainen Gruppo -kunniamaininnoin. Tavoitteena on korostaa päivittäisen työn merkitystä laadun hyväksi. Jos kahvilassanne tarjotaan erityisen hyvää kahvia, jota asiakkaannekin kehuvat, ilmoittautukaa pian mukaan. Kahvinautintojen etsintä alkaa nyt.

Paulig haluaa kannustaa kahvia työkseen valmistavia ammattilaisia yhä parempiin suorituksiin jakamalla Vuoden Kultakuppi- ja Vuoden Kultainen Gruppo -kunniamaininnat. Vuoden Kultakuppi jaetaan perinteisen kahvin ja Kultainen Gruppo espresso-pohjaisten kahvien taitajille. Kultakuppia on käytetty Pauligin kahvipakkauksissa ja mainonnassa jo 40 vuoden ajan merkkinä korkeasta laadusta.

Suomessa nautitaan henkeä kohti eniten kahvia maailmassa. Suosituinta on edelleen perinteinen, suodatinmenetelmällä valmistettu kahvi, mutta myös espresso ja muut erikoiskahvit ovat yhä yleisempiä. Ennen kuin kahvi päätyy viljelmältä kuluttajan kuppiin, kulkee se monivaiheisen tien. 

”Papujen valinta kahvisekoituksiin ja paahtaminen maukkaiksi tuotteiksi on vaativaa työtä. Aivan yhtä tärkeää on tinkimättömyys ja pitkäjänteisyys kahvijuoman valmistuksessa ja tarjoilussa. Laadukas ja hyvin valmistettu kahvi myy, tuo tulosta ja luo uskollisia asiakkaita”, sanoo koulutusasiantuntija Outi Ruuskanen Pauligilta.

 

Vuoden Kultakuppi laadukkaalle perinteiselle kahville

Kultakuppi kuvaa nautinnollista kahvikupillista, joka syntyy, kun kahvin valmistamiseen paneudutaan tinkimättömästi ja sen laadusta huolehditaan päivittäin. Vuoden Kultakuppi -kunniamaininnan saa paikka, jossa tarjotaan nautinnollista suodatin- tai vastaavalla menetelmällä valmistettua perinteistä kahvia.

Kahvin arvioinnissa korostuvat:

  • täyteläinen, puhdas ja tuore maku
  • sopiva nautintalämpötila
  • tarjoilu asianmukaisesti ja siististi liikeideaan ja miljööseen sopivalla tavalla
  • houkutteleva ulkonäkö

 

Vuoden Kultainen Gruppo laadukkaalle espressolle ja cappuccinolle

Kultainen Gruppo kuvaa baristan kahvinvalmistustaitoa, joka kehittyy lahjakkuuden sekä ahkeran opiskelun ja harjoittelun kautta. Taidokkaalla espresso-ammattilaisella on kyky saada asiakas tuntemaan, että häntä on palveltu hyvin ja henkilökohtaisesti.

Vuoden Kultainen Gruppo -kunniamaininnan saa paikka, jossa tarjotaan laadukasta espressoa ja cappucinoa.

Espresson arvioinnissa korostuvat:

  • täyteläinen, puhdas ja tasapainoinen maku
  • ulkonäkö: väri ja houkuttelevuus
  • rakenne: juoman koko, suutuntuma ja crema
  • sopiva nautintalämpötila
  • kahvijuoman valmistus paineen kehittävällä espressolaitteella
  • tarjoilu asianmukaisesti liikeideaan ja miljööseen sopivalla tavalla

 

Cappuccinon arvioinnissa korostuvat:

  • laadukas espresso juoman pohjalla
  • maidon oikea lämpötila
  • maitovaahdon oikea koostumus

 

Kahvin taitajien etsintä käynnistyy

Lähde mukaan kilpailuun ilmoittautumalla osoitteessa www.pauliginstituutti.fi/kultakuppi tai ottamalla yhteyttä Paulig-yhteyshenkilöösi. Ilmoittaudu pian, sillä parhaimpien kahvinautintojen etsintä käynnistyy nyt ja ilmoittautumisia otetaan vastaan syyskuun loppuun saakka. Ehdokkaiden joukosta kunniamainintojen saajat valitsee raati, johon kuuluu sekä Pauligilla että muualla työskenteleviä alan asiantuntijoita. Kunniamaininnat ja kiertopalkinnot jaetaan vuoden 2012 alussa.

 

 

Lisätietoja: 

Koulutuspäällikkö Harri Hytönen, Oy Gustav Paulig Ab,

puh. nro 09 31981253

www.paulig.fi tai

Paulig Group 

Paulig-konserni on korkeatasoisista merkkituotteistaan tunnettu, mausteisiin, kansainvälisiin ruokakonsepteihin ja kahviin keskittynyt yritys, joka toimii 12 maassa Pohjois- ja Länsi-Euroopassa, Baltiassa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla. Liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä lähes 2000. 

Konsernin kahviliiketoiminnasta vastaa Oy Gustav Paulig Ab. Yhtiö on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, horeca-sektorille kuin työpaikoille. Kahviautomaattipalvelut Paulig hoitaa yhdessä tytäryhtiönsä Vendor Groupin kanssa. Suomessa Pauligin tunnetuimpia merkkituotteita ovat Juhla Mokka, Presidentti, Brazil ja Paulig Mundo sekä kylmä kahvijuoma Frezza ja kaakaojuoma Tazza. Venäjän ja Baltian markkinoilla suosituimpia ovat Paulig Classic- ja Paulig President -kahvit sekä Paulig-espressotuotteet. Yhtiön vastavalmistunut kahvipaahtimo ja pääkonttori sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa. Paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia.