
Suklaaherkut syntyvät intohimosta
Pauligin Juhla Mokka tunnetaan kädentaitojen esiintuojana. Tämän syksyn uusi kädentaitaja on suklaaleipuri Mika Gröndahl. Juhla Mokka on esitellyt mainonnassaan jo 48 käsityöläistä läheskolmenkymmenen vuoden aikana.Gröndahl on ensimmäinen keittiömestari kädentaitajien ansioituneessa joukossa.
Helsingin Kruununhaassa omaa suklaapuotia Chjokoa pitävä suklaaleipuri Mika Gröndahl suhtautuu suklaaseen intohimoisesti. Juuri intohimo ajoi keittiömestarin suklaa-alan yrittäjäksi kaksi vuotta sitten. Sitä ennen Gröndahl oli työskennellyt lukuisissa ravintoloissa kokkina ja keittiömestarina.
”Olen unelmatyössäni. Suklaan kanssa työskennellessäni pääsen toteuttamaan taiteellisuuttani, sillä hienoimmat suklaaherkut ovat taidetta: ne valmistetaan yksilöllisesti käsityönä. Suklaaleipurin ammatissa kohtaa kaikki se, mitä olen aina halunnut tehdä”, kertoo myös taiteilijan työtä harkinnut Gröndahl.
Suklaaleipurin ammatti vaatii täsmällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja pedanttia asennetta, koska leipuri työskentelee grammojen, vaa’an ja lämpömittareiden kanssa.
”Oikotietä hyvään lopputulokseen ei ole. Suklaaleipurin pitää tuntea myös kemiaa niin että tietää, miten raaka-aineet reagoivat toisiinsa ja miten ne yhdistetään niin, että lopputulos on suussa sulava tuote.”
Reseptien salaisuutena korkealaatuiset raaka-aineet ja yllätyksellisyys
Suomessa suklaan kulutus on kasvussa, vaikka se onkin vähäistä Keski-Euroopan tasoon verrattuna. Suomalaisten suklaansyönnin erikoispiirre on valkosuklaan poikkeuksellisen runsas kulutus.
Suklaaleipurin inspiraatio uusiin makuihin saattaa löytyä mistä tahansa, matkoilta, lehdistä tai jopa kotiruoasta. ”Haluaisin innostaa suomalaisia tutustumaan laatusuklaisiin. Myös suklaan saralla pitää olla enemmän vaihtoehtoja tarjolla.”
”Oikeanlaisessa reseptissä on jotakin tuttua, mutta myös yllätyksellisyyttä. Siihen pitää yhdistellä monia korkealaatuisia suklaalaatuja, jotta täydellinen, pitkään suussa maistuva maku löytyy.
Käsityöläisyys intohimona
Pauligin Juhla Mokka -mainontaan valituksi tuleminen on Mika Gröndahlille haaste tehdä asioita jatkossakin tinkimättömällä ammattitaidolla vielä entistäkin paremmin.
”Se on tunnustus siitä, että käsityöammatti kannattaa. Käsityöläisyyden hyvä puoli on, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan, ja toteuttaa itseäni juuri niin kuin haluan. Tämä työ vaatii intohimoa, halua kehittää itseään ja halua tehdä ammattiaan.”
”Työpäiväni kruunaa se, kun kuorrutan ja viimeistelen monimutkaisen leivoksen. Se on kuin laittaisi helmen leivoksen päälle. ”
Pauligin Juhla Mokka -mainonnassa suklaaleipuri Mika Gröndahl on esillä lokakuun puolivälistä lähtien.
Lisätietoja:
Brand Manager Anna Sirkiä, Oy Gustav Paulig Ab, p. 09 319 8236,
Haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Viestintätoimisto GCI Finland, Mari-Kaisa Brander, p 040 586 5748,
Suomen suosituin ja luotetuin kahvi, Pauligin Juhla Mokka, on ilahduttanut suomalaisia kahvinystäviä jo vuodesta 1929. Tuolloin se tuotiin markkinoille nimellä Juhlasekoitus. Hieno ja täyteläinen Juhla Mokka on maistunut siitä lähtien suomalaisille niin arjen kahvihetkissä kuin juhlassakin. Etelä-Amerikan Colombia- ja Santos-pavuista sekä Keski-Amerikan ja Afrikan kahvilaaduista huolella ja ammattitaidolla valmistetun Juhla Mokka -kahvin ensiluokkainen laatu varmistetaan monessa vaiheessa matkalla pavusta kuppiin. Tänään lähes joka toinen Suomessa nautittu kahvikupillinen on Juhla Mokka -kahvia.
8.10.2007