Kahvinkulutus kasvaa kaikkialla maailmassa

Laatukahveilla kova kysyntä

 

Kahvia juodaan entistä enemmän niin perinteisissä kahvimaissa kuin myös teetä juovien kansojen keskuudessa. Raakakahvia tuotetaan maailmassa tänä vuonna noin 118 miljoonaa säkkiä ja kulutetaan noin 125 miljoonaa säkkiä. Kahvintuottajamaista Brasilia on säilyttänyt kärkipaikkansa ja Aasian maat kasvattavat nopeasti osuuksiaan. Tuotantoalueet ja -olosuhteet saattavat kokea suuriakin muutoksia lähitulevaisuudessa ilmastonmuutoksen takia.

Tiedot ilmenivät 6.11. pidetyssä Pauligin vuotuisessa Kahviseminaarissa, jossa pääpuhujana oli kansainvälisen kahvitalon VOLCAFE Switzerland Ltd:n toimitusjohtaja Jan Lühmann. Lühmannin mukaan isot tuottajamaat, kuten Brasilia ja Afrikka, kuluttavat entistä enemmän kahvia. Tuleviksi kahvin suurkuluttajiksi ennustetaan myös itäisen Euroopan maita, kuten Venäjää ja Ukrainaa. Itäisessä Euroopassa kulutetaan tällä hetkellä noin 8,7 % koko maailman kahvista.

– Kahvista on tullut koko maailman kulutushyödyke, eikä vain läntisen pallonpuoliskon. Esimerkiksi japanilaiset ja korealaiset, jotka mielletään teenjuojiksi, ovat siirtymässä kahvin nautiskelijoiksi, kertoo Lühmann.

Kahvilaaduista robustan tuotanto on lisääntynyt. Edullisempaa robustaa käytetään muun muassa pikakahveissa ja sitä viljellään pääasiassa Aasian maissa.

– Kahvinjuojaksi siirrytään hyvin usein pikakahvien kautta. Niiden kulutus onkin kasvanut niin sanotuissa uusissa kahvinjuojamaissa. Tämä selittää osaltaan robustan menekin kasvua. Arabica on edelleen korkealaatuisten kahvien lajike. Noin 60 % maailmassa tuotetusta kahvista on arabicaa, summaa Lühmann.

Kahvimaailman trendeiksi ovat nousseet erikoiskahvit, mukaan otettavat kahvit sekä kotikahvilaitteiden kehittyminen. Kuluttajat vaativat entistä voimakkaammin korkealaatuista kahvia, joten maku ja laatu ovat ykköstekijöitä kahvin valinnassa. Lühmann ennustaakin, että niin sanotut keskilaatuiset kahvit häviävät ja Pauligin kaltaiset korkean laadun paahtimot pärjäävät entistä paremmin.    

Paulig asema Suomen vähittäiskahvimarkkinoilla on vahvistunut. Paulig laajentaa toimintaansa voimakkaasti myös lähimarkkinoille. Baltian ja Venäjän vienti on yhtiön tuotannosta noin kuudesosa ja määrällinen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna 15 %. Baltiassa ja Venäjällä Paulig on myyntivolyymilla mitattuna toisella sijalla paahdetun kahvin markkinoilla. Pauligin osuus Suomen kahviviennistä oli 83 % vuonna 2006.

 

Ilmastonmuutos koskettaa myös kahvialaa

Kahvinviljelyalueet saattavat muuttua radikaalisti tulevien vuosikymmenten aikana ilmastonmuutoksen takia. Korkealaatuisimmat kahvit viihtyvät parhaiten vuoristoissa, joiden ilmasto vaihtelee subtrooppisesta lauhkeaan ja lämpötila 15–25 asteeseen. Suotuisimman kasvuvyöhykkeen ennustetaan nousevan noin 38 cm vuosivauhtia.

– Rankkasateet ja hirmumyrskyt kuormittavat entistä enemmän maaperää. Kahvinviljelijöiden olosuhteet saattavat kiristyä arvaamattomien sääolosuhteiden lisääntyessä. Tulevaisuudessa kahvinviljelyä voi uhata myös lisääntyvä energiakasvien tuotanto, arvioi Lühmann.

 

Vastuusertifiointi tuo hyvinvointia ja takaa korkean laadun 

Yksi tapa tukea kestävää kehitystä on vastuusertifioitujen kahvien käyttö. Paulig toi markkinoille vuosi sitten ensimmäisen UTZ-sertifioidun kahvimerkkinsä, Paulig Mundon. Nyt myös Paulig Espresso Originale -kahvi valmistetaan UTZ-sertifioiduista pavuista. UTZ Certified on maailmanlaajuinen, riippumaton ja puolueettomasti valvottu kahvin sertifiointiohjelma, joka varmistaa ja todentaa kahvin vastuullisen tuotannon. Nopeasti kasvava UTZ Certified on jo käytössä useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.

UTZ-sertifioitua raakakahvia on saatavissa pientilojen ohella myös suurilta kahvitiloilta ja kaikilta tuotantoalueilta, joilta Paulig ostaa raakakahvinsa. Näin päästään riittävän suuriin raakakahvimääriin ja varmistetaan kahvisekoitusten korkea laatu ja sopivuus kuluttajien makuun.

Muita maailmalla käytössä olevia vastuullisuussertifiointeja ovat muun muassa Reilu Kauppa, Rainforest Alliance ja 4C. Lisätietoja sertifioinneista löytyy Jan Lühmannin esityksestä verkosta www.paulig.fi/kahviseminaari/.

Lisätietoja           

Pekka Pirinen, toimitusjohtaja

Oy Gustav Paulig Ab

Puh. 09-3198 247

Seminaarimateriaalia ja kuvia lehdistökäyttöön: www.paulig.fi/kahviseminaari

6.11.2007

Takaisin