Vanhoja autoja ja värikkäitä taloja – Historiallinen Havanna on Karibian tunnelmallinen helmi

2.11.2017

Etsitkö kohdetta, jossa paistaa aina aurinko? Viehättääkö historia? Iloisia kasvoja, kuuluisia sikareita ja vilkkaita kortteleita tarjoileva Havanna voi olla paikkasi.

Se on makeaa, mustaa ja vahvaa. Yksin sitä juodaan korkeintaan aamulla, mutta tärkeintä rooliaan juoma näyttelee sosiaalisissa tilanteissa. Silloin, kun naapuri huristelee kylään punaisella 1950-luvun Cadillac-autolla tai silloin, kun on aika käydä pitkiä keskusteluja ystävättären kanssa espanjaksi. Kahvi saapui Kuubaan 1700-luvulla Haitista ja se tuli sinne yhtä jäädäkseen kuin legenda seikkailija Kristoffer Kolumbuksesta. Nykyään maassa viljellään useita kahvilajikkeita ja kahvia juodaan monenlaisina eri versioina. Kauas on tultu merirosvouksista ja päivistä, jolloin plantaasien kahviparonit orjuuttivat työväkeään, mutta historiaa ei sovi unohtaa. Sokeri- ja kahviplantaasien mailla Keski- ja Itä-Kuubassa jopa kaksi kolmannesta kaikista asukkaista oli aikoinaan orjia. Kahvifarmien raunioiden arkeologinen arvo on nykyään niin suuri, että ensimmäisillä niistä on kolonialistisen arkkitehtuurinsa myötä paikka Unescon maailmanperintöluettelossa.

Havanassa on paljon aukioita, jonne kannattaa pysähtyä tarkastelemaan ihmisvilinää ja kuuntelemaan kuubalaisia rytmejä.

Mutta kahvi on vasta ensimmäinen syy matkustaa Karibian helmeen. Kolmen miljoonan asukkaan pääkaupunki Havannan ympärivuotinen auringonpaiste, turkoosina hohtava meri ja värikkäät talot kutsuvat luokseen etenkin niitä, jotka tahtovat ruokkia sekä sieluaan että silmiään. Tilaa itsellesi rommilla höystetty mojito ja kuuntele muusikkoryhmiä, joihin voit törmätä niin lentokentillä kuin ravintoloissa. Jos innostut tanssimaan salsaa, Havannassa se on enemmän kuin sallittua. Virittäydy tunnelmaan ja ota muutama tanssiaskel jo kotona.

Kuuba on kontrastien maa, jossa voi kohdata niin suunnatonta vaurautta kuin äärimmäistä köyhyyttä. Maan vaiherikkaaseen historiaan mahtuu jännitteitä, ristiriitoja, muutoksia ja poliittisia äkkikäänteitä. Harva on voinut välttyä kuulemasta Fidel Castrosta tai tropiikin nautinnoista, kuten sikareista tai rommista. Pelkästään Havannan keskusta-alueen rähjäisillä kaduilla kulkukauppiaineen on tunnelma, jota on vaikea löytää mistään muualta. Avoimet ikkunat, hymyilevät ihmiset, eläimet, kasvit ja katumusiikki muodostavat combon, jonka moni turisti tahtoo ikuistaa kamerallaan. Sanotaan, että kaupunginosat voi tunnistaa niiden omalaatuisista tuoksuista. Jokaisella on omansa. Tutustu Havannan miljööseen esimerkiksi elokuvien ja kirjojen avulla!

Keskity juomaan

Miehet heittelevät rannoilla mato-onkia, ja värikästä taloa vasten seisoo aasi, kun katselet meriveden ja aaltojen pärskeiden muokkaamia matalia taloja. Havanna on sekoitus rappiota ja uudestisyntymistä. Täällä kehitysmaan köyhyys kohtaa turistien rennon rantaelämän.  Vilkkaista kortteleista löydät arvokkaasti entisöityjä siirtomaatyylisiä palatseja sekä barokkiluostareita- ja kirkkoja. Menneisyys on yhä läsnä.  Varaderon ravintola Casa de Al on perustettu mafioso Al Caponen entiseen taloon. Hotelli Nacionalissa ovat yöpyneet niin Frank Sinatra kuin Winston Churchill, ja ravintola-baari  Bodeguita del Mediossa Ernest Hemingway joi aikoinaan cocktaileja. Kun tilaat taksin, kuskisi saattaa olla ammatiltaan insinööri. Vallankumouksen myötä tasa-arvon ihanteet ovat toteutuneet niin, että kaikille kansalaisille on taattu perustoimeentulo ja mahdollisuus koulutukseen. Kansallinen koulutusjärjestelmä on maassa suuri ylpeydenaihe.

 

Jos etsit unohtumattomia makunautintoja tai gastronomisia elämyksiä, Kuuba ei luultavasti ole paikkasi. Havannan kaduilla kulkiessa törmää todennäköisimmin mainokseen vuoden 1959 vallankumouksesta kuin ravintolaruoan tuoksuun.  Paikalliset syövät pääasiassa riisiä ja papuja, bataattia, maissia ja juureksia. Varsinainen ruokapula on jäänyt 1990-luvun alun ilmiöksi, mutta ongelmia hedelmä- ja vihannessadon jakelussa maassa riittää yhä. Jo 1920-luvulla todettiin, että 90 prosenttia siitä, mitä Kuuba syö, voitaisiin kasvattaa Kuubassa, mutta maa syö 90-prosenttisesti tuontitavaraa. Kun matkakohteesi on Havanna, perillä kannattaa keskittyä erilaisiin juomiin. Niissä riittää maisteltavaa, vaikka olisit jo kokeneempi matkailija. Jos jossain vaiheessa päädyt tuijottamaan paikallisen ravintolan ruokalistaa, kannattaa varautua siihen, että kaikkea ei ole tarjolla. Havannassa on ylimalkaan vaikea löytää sitä, mitä etsii. Toisaalta jos tuntee paikat, löytää myös hyvää ja halpaa ruokaa.

Kansallisjuomana Kuubassa toimii ron eli rommi, jota tuotetaan sokeriruokomehusta ja sokerin valmistuksen sivutuotteista. Korkealaatuista Havana Clubia saa edullisesti lähes kaikkialta. Mikäli viiden tai seitsemän vuoden ikäinen rommi ei kolahda, voit tilata eteesi cocktailin, johon on käytetty vuoden tai kolmen vanhaa vaaleampaa rommia. Suosittu drinkki on vihreä limestä, sokerista, soodasta ja yrteistä tehty mojito. Aina on myös mahdollista olla vähemmän eksoottinen ja tarttua Cuba libreen, jossa rommia on höystetty Coca Colalla ja koristeena toimii limeviipale. Oluen ja virvoitusjuomien ystäville Havanna tarjoilee useampia vaihtoehtoja, mutta viinisieppojen ainoa mahdollisuus on vierailla kalliissa ravintoloissa tai hotelleissa.

Vientituotteena kahvi

Kahvifiilistelijöille Kuuba on historiansa ansiosta kohde, joka kannattaa kirjoittaa to do -listan kärkeen. Arabica ja Robusta papujen lajikkeista on kasvatettu maan tropiikissa kahvia yli 200 vuoden ajan.  Noin 20 vuotta kahvin rantautumisen jälkeen maassa oli jo pystyssä satoja plantaaseja. Tänä päivänä Kuuba onkin yksi maailman johtavista kahvintuojista. Kahvin ja kaakaon kaupallistivat aikoinaan ranskalaiset, jotka pakenivat Windwardinväylän vastarannalle Kuubaan Haitin itsenäistymiseen liittyvien levottomuuksien alta. Nykyisin etenkin Sierra Maestran itäinen vuoristoalue toimii suotuisan viileänä kasvualustana juomalle, jota liki jokainen kuubalainen osaa valmistaa mokkapannullaan. Kahvia viljellään luonnonmukaisesti ja se paahdetaan tummaksi, jotta aromit pääsevät oikeuksiinsa. Kuubassa tuotettu kahvi tunnetaan sen omalaatuisesta mausta, joka kestää kielellä pitkään. Jotkut paikat myyvät vahvaa kuubalaista kahvia matkamuistoksi turisteja varten. Vierailu Sierra del Rosarion kukkulan kahviviljelmällä voi päätyä reissusi kohokohdaksi etenkin, jos haluat osallistua kahvinmaistajaisiin tai perehtyä kunnolla kahvituotannon historiaan. 

Kahvia juodaan monenlaisia eri versioina. On café  con leche, café americano ja erilaiset rommikahvit, mutta yleisellä tasolla turisteille suositellaan kahvia mustana, ilman maitoa. Kun saat eteesi cafe cubanon, sen tunnistaa helposti. Se on makeaa, mustaa ja vahvaa. Pauligin Café Havanasta sopii hyvin pressopannulla keitettäväksi. Kokeile siis cafe cubanoa kotona! Makean Café cubanon makupariksi sopii esimerkiksi ananaskeikauskakku. 

Vaikka kahvi on yksi Kuuban tärkeimmistä vientituotteista, paikan päällä juotuna sen taso vaihtelee. Kuubalaiset ovat kehittäneet luovia ja kekseliäitä ratkaisuja, joilla he parantavat sekä kahvin makua että sen laatua. Esimerkiksi pula-aikoina kahvin sekaan laitetaan sikuria, ja monet korvikekahviin tottuneet paikalliset pitävät makua hyvänä.  Kahvi pelkän kermatilkan kanssa voi maistua eurooppalaisiin kahveihin tottuneelle karvaalta. Paikalliset tienaavat keskimäärin 20 dollaria kuukaudessa, joten harvalla on varaa parhaimpiin kahvilaatuihin. Turisti saattaa kokea yllätyksen, kun kahvia tarjoillaankin pienestä maljasta, jota paikalliset kutsuvat nimellä tacita. Vieraanvaraisuus on kuitenkin sitä luokkaa, että köyhinkin havannalainen tarjoilee sinulle casassaan eli bed & breakfast -tyyppisessä kotimajoituksessa tilkan espressoa, vaikka se olisi hänen viimeinen satsinsa. Paikalliset ovat luonteeltaan sosiaalisia, he arvostavat henkilökohtaista vuorovaikutusta ja pitävät huolta jopa naapuristaan. 

Kahvitietoutta kuubalaisittain:

Café cubano tai  cafecito on espresso sekoitettuna sokerin kanssa.

Café  americano on miedompaa ja tarjoillaan isoista kupeista.

Café  con lechessä on yhtä paljon kahvia ja kuumaa maitoa.

Cortadito on espresso, jonka päällä on höyrytettyä maitoa.

Colada on tyypillinen kuubalainen espresso, joka valmistetaan suuremmissa osissa, mutta jaetaan  pienempiin kuppeihin ystävien seurassa. 

Jatka vielä matkailua kotisohvaltasi käsin ja lue artikkelimme Barcelonasta!

 

Teksti: Jenna Lehtonen

 

Lähteinä käytetty muun muassa:

 

Kuuba matkaopas, Berlitz

Kuuba – maa, kansa, yhteiskunta: Pauliina Raento, 2011

Kuuban yöt ja Havannan autot, matkailuopas Kuubasta, Jorma Laakso, 2005

Thekitchn.com

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top