Marjo Jääskeläinen, Koordinaattori asiakaspalvelussa

Kuinka kauan ja missä rooleissa olet työskennellyt Pauligilla?

Tulin Pauligillle vuonna 1996 tuotanto-osaston sihteeriksi. Vuosituhannen vaihteessa uuden paahtimon rakennusprojekti polkaistiin käyntiin ja tuolloin toimenkuvaani lisättiin myös projektiassistentin tehtävät. Oli kiehtovaa saada olla mukana näin mittavassa rakennusprojektissa aina ensimmäisistä piirustuksista valmiiseen rakennukseen saakka. Vuonna 2010 vaihdoin osastoa ja siirryin markkinointiassistentiksi. Tuossa tehtävässä toimin kaksi ja puoli vuotta, kunnes  vuonna 2013 aloitin kuluttajapalvelussa asiakaspalvelukoordinaattorina. Tässä tehtävässä saan olla vuorovaikutuksessa kuluttajien kanssa ja viedä omalta osaltani heidän ääntään eteenpäin yrityksemme sisällä.  Huolehdin myös siitä, että verkkokaupassamme on riittävä määrä tuotteita kuluttajien tilattavaksi.

Mitä Paulig sinulle on?

Paulig on minulle ennen kaikkea työyhteisö, josta voin olla ylpeä. Henkilökohtaisesti arvoistamme tärkein minulle on pyrkiminen ensiluokkaiseen laatuun kaikessa tekemisessä. Kahvi on tuotteena erittäin kiehtova ja on hienoa huomata, että vielä lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin siitä voi oppia aina uusia asioita. Paahtimon ainutlaatuinen arkkitehtuuri ja sen sijainti kauniissa itähelsinkiläisessä miljöössä tuo iloa työpäiviin.