Kahvi lisää luovuutta!

5.9.2018

Pauligin kahviliiketoiminnan toimitusjohtaja Lenita Ingelin tulee työssään onnelliseksi, kun kollegat kasvavat ja kukoistavat. Inspiroivaan työympäristöön kuuluu olennaisesti hyvä kahvi, ja kahvikulttuuri työpaikoilla kehittyy nyt Ingelinin mukaan vauhdilla. ”Uskon, että kahvihetkiä hyödynnetään tulevaisuudessa työpaikoilla uudenlaisilla, luovilla tavoilla, esimerkiksi ideoimiseen tiimeissä”, Ingelin sanoo.

Pauligin kahviliiketoiminnasta vastaava Lenita Ingelin muistaa hyvin lapsuuden kahvihetket mummolan keittiössä Porvoossa. Ilmapiiri oli aina positiivinen ja lämmin. Elämänviisauksia jaettiin eri sukupolvien välillä. Kahvin sekaan Lenita laittoi puolet kermaa ja kasteli pullan kahviin. ”Samalla tavalla omat lapseni oppivat juomaan kahvia mummolassa”, Ingelin kertoo.
 

Kahvi liimaa ihmiset yhteen

Nykyisin Ingelin juo noin neljä kupillista kahvia päivässä. Kahvihetkiä on hänen mukaansa erilaisia: kahvin juominen voi olla oma, lyhyt rauhoittumisen hetki, kahvi piristää ja auttaa jäsentämään ajatuksia, ja se voi myös olla palkinto itselle. Toisaalta kahvi on sosiaalinen liima. Ingelin nauttii kahvista mieluusti yhdessä kollegoidensa ja ystäviensä kanssa. Kahvilla on ylipäätään iso paikka suomalaisten sydämissä.
 
”Uskon, että kahvilla on suuri merkitys myös onnellisuuteen. Sosiaaliset hetket kahvin ympärillä ovat todella merkityksellisiä. Kahvi on tärkeä osa arkeamme. Taidammepa olla ainoa maa maailmassa, jossa kahvitauot on kirjattu työsopimuksiinkin”, Ingelin sanoo.
 
Työpaikalla Ingelin uskoo, että yhteisesti koetut sosiaaliset hetket tuovat työhön tehokkuutta. Panostus laadukkaaseen kahviin myös kertoo työntekijöille, että heitä arvostetaan. Kahvihetki voi olla työväline johtajalle, jos sen niin haluaa ajatella. Ja jos kahviasiat eivät ole kunnossa, siitä seuraa varmasti porina.
 
”Uskon, että tulevaisuudessa laadukas kahvi on entistä suurempi vaikuttava tekijä, kun yritykset houkuttelevat hyviä osaajia töihin. Kahvikulttuuri työpaikoilla kehittyy nopeasti. Kahvihetkiä hyödynnetään tulevaisuudessa uudella, luovalla tavalla ideointiin tiimeissä, ja tämä tulee näkymään työtilojen suunnittelussa uudenlaisina ratkaisuina”, Ingelin kertoo.
 

Onni on, kun kollega kukoistaa

Valitse asenteesi! Näin kuuluu Ingelinin motto johtajana sekä yleisenä elämänohjeena. Omaan asenteeseen pystyy aina vaikuttamaan.
 
”Sillä, miten suhtautuu asioihin, on vaikutusta onnellisuuteen. Positiivinen asenne saa asiat sujumaan ja tekee ihmisestä hiukan onnellisemman.”
 
Onnellisuus on Ingelinin mukaan sitä, että perusasiat elämässä ovat kunnossa. Elämässä pitää olla mielenkiintoisia haasteita ja niitä tasapainottavia asioita. Myös hetkissä eläminen on tärkeää.
 
”Pitää pystyä nauttimaan arjen tilanteista. Ei onni voi olla sitä, että vain odottaa tulevaa lomaa tai vastaavia palkintoja. Pitää nauttia tästä hetkestä”, Ingelin sanoo.
 
Työssään Ingelin tulee onnelliseksi, kun hän näkee työntekijöiden kehittyvän ja kukoistavan. Ihmiset ympärillä antavat hänelle valtavasti energiaa. Tämä näkyy myös hänen tavassaan johtaa. 
 
”Olen luonteeltani ihmislähtöinen. Haluan osallistaa tiimin suunnitteluun jo alusta alkaen ja pallotella asioita yhdessä. Silloin kaikkien ajatukset kirkastuvat ja suunnitelmista tulee parempia ja yhteisiä. Kun ihmiset saavuttavat yhdessä jotain, tulen onnelliseksi. Nautin siitä, kun saan fasilitoida ja edesauttaa asioita. Silloin koen onnistuvani johtajana”, Ingelin kertoo.
 

Pienet suuret asiat

Maapallon luonnonvarojen kestävyys ja sitä kautta kahvin saatavuus tulevaisuudessa puhututtaa Ingeliniä.  Hän uskoo, että yritysten tekemällä pitkäjänteisellä vastuullisuustyöllä sekä ihmisten omilla pienillä valinnoilla voi vaikuttaa kahvin valoisaan tulevaisuuteen.
 
Vastuullisuuden merkitys Ingelinin arvomaailmassa voimistuu jatkuvasti. Hän uskoo, että ihmisillä on syvä huoli maapallon tulevaisuudesta. Pienillä valinnoilla ja teoilla vaikuttaminen on ihmisille siksi yhä tärkeämpää eikä enää odoteta, että ”joku muu jossain” hoitaa asiat kuntoon.  
 
”Kun juo vastuullisesti tuotettua kahvia, siitä tulee hyvä mieli. Maailma menee pikkuisen parempaan suuntaan. Viime syksynä kahvin alkuperämaassa Costa Ricassa havahduin siihen, kuinka monta eri vaihetta on ennen sitä, kun kahvi on edes matkalla meille Suomeen. Minulla on valtava kunnioitus kahvinviljelijöiden työtä kohtaan.”
 

Lähdetkö kahville?

Sillä, että joku pyytää sinua kahville, voi todellakin olla aivan erityinen merkitys. Parhaimmassa tapauksessa mikään ei ole kahvihetken jälkeen ennallaan. Näin kävi aikoinaan Ingelinille.
 
Oli tapaninpäivä vuonna 1984. Nuori mies soitti kodin ovikelloa ja kysyi Lenitalta: ”Lähdetkö kahville?”
 
”Yhteistä taivalta on nyt takana yli 30 vuotta. Kannattaa pyytää ihmisiä kahville”, Ingelin sanoo hymyillen. 
 

 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top