Helka ja Pauliina ovat vuoden kahvimestareita!

 Kellohalli Helsingin Suvilahdessa täyttyi kahvialan ammattilaisista ja harrastajista 4.-5.4.2014, kun Suomen kovimmat kahvialan ammattilaiset kamppailivat Suomen Latte Art - ja Vuoden Barista -titteleistä.  Kilpailut järjesti Speciality Coffee Association of Europe, eli SCAE Suomi.

Perjantain Latte Art -kisassa taiteiltiin aluksi yleisölle Art Barissa ja sen jälkeen vielä tuomariston edessä. Tuomaristolle tarjoiltiin kaksi espresso macchiatoa, kaksi free pour lattea ja kaksi designer juomaa. Kuvioiden symmetrisyyttä, kontrastia ja mielikuvituksellisuutta arvioineet tuomarit pisteyttivät voittajaksi Pauliina Nyrhisen helsinkiläisestä La Torrefazionesta. Hän lähtee toukokuussa edustamaan Suomea Melbournessa pidettäviin MM-kisoihin. 

Lauantaina oli jaossa Vuoden Barista – titteli jo viidettätoista kertaa. Perinteikkäässä baristakisassa kilpailijalla on varttitunti aikaa valmistaa neljä espressoa, neljä cappuccinoa ja neljä signature-juomaa. Tuomaristo arvioi luonnollisesti kahvien makua, ulkonäköä ja esillepanoa mutta kokonaiseen suoritukseen vaikuttavat merkittävästi myös baristan ammattitaito, tekniikka, esiintyminen, innovatiivisuus ja annetun makukuvauksen paikkansapitävyys. 

Voittajaksi selviytyi Helka Ikonen legendaarisesta "Vuoden Barista -tehtaasta", turkulaisesta Cafe Artista. Kisakevään draaman kaari oli todellakin huipussaan, sillä Helka nousi finaaliin ainoastaan vajaan kuukauden varoitusajalla, kun yksi alkuperäisistä finalisteista perui osallistumisensa. Helka lähtee kesäkuussa edustamaan Suomea Italian Riminillä pidettäviin MM-kisoihin. Pauligin koulutusasiantuntija Emmi Kinnunen selviytyi kilpailussa hienosti neljännelle sijalle.

Onnittelut Helkalle ja Pauliinalle ja menestyksekkäitä kisamatkoja!

 

Kuva: SCAE Suomi

 

 

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Back to top